Raision Martat pysyttelevät ajan hermolla

Raision Marttojen Marjatta Salonen ja Tarja Jussila pitävät Anna-Liisa Määttästä (kesk.) esimerkillisenä monitaiturimarttana. ”Marttoihin liittyvän ei tarvitse olla erityisesti kotitalous- tai käsityöihminen. Jotkut jäsenistämme ovat enemmän kiinnostuneita ruuanlaitoista, toiset taas käsitöistä, ja sitten voi olla vaikka viherpeukaloita. Mikään taito ei ole kuitenkaan välttämätön.” he sanovat.

Martat hakevat joukkoonsa uusia jäseniä kehittämällä toimintakalenteriaan kaikenikäisiä naisia kiinnostavaksi. Tutustumaan saa vapaasti tulla ennen jäsenhakemuksen jättämistä.

RAISIO. Raision Marttayhdistys on päivittänyt nimensä vuosikokouksen yhteydessä Raision Martat ry:ksi. Yhdistys valitsi vuosikokouksessaan edelleen puheenjohtajaksi Marjatta Salosen. Hallitukseen kuuluvat seuraavat jäsenet: varapuheenjohtaja, kässä- ja viestintämartta Tarja Jussila, sihteeri Leena Lahti, rahastonhoitaja Soili Käpyaho, tilastomartta Kirsti Komulainen, emäntämartat Kaija Siponen, Eila Linden ja Tuire Levälehto sekä kummimartta Henna Mikkola. Kaiken kaikkiaan jäseniä Raision Martoissa on 93.

Kokouksessa he myös täydensivät toimintakalenterinsa kuluvalle vuodelle, joka on valtakunnallisen Marttaliiton 120-vuotisjuhlavuosi.
– Olemme tänä vuonna järjestäneet jo muutamia tilaisuuksia muun muassa Turun ainoalla yleisellä saunalla sekä Tasalan Kamarissa. Lisää on tulossa monenlaista mielenkiintoista, joihin ovat tervetulleita tutustumaan jäsentemme lisäksi muutkin toiminnasta kiinnostuneet. Tutustumiskerralla ei jäsenhakemusta vielä tarvitse olla täytettynä, Salonen kannustaa.

Juhlavuoden aloitti Maailman suurin Marttailta, joka kokosi maan kaikki marttayhdistykset juhlistamaan 120-vuotiasta kattojärjestöään.

– Yhdistykset järjestivät juhlia samana iltana omilla alueillaan. Meidän juhlat olivat Tasalan Kamarissa, Tarja Jussila sanoo.

Yhteinen Mamma

Raision Martat valitsi keskuudestaan ensimmäistä kertaa Vuoden Martan. Kunnian sai oikeutetusti yhdistyksen vanhin jäsen, 92-vuotias Anna-Liisa Määttänen.

– Siitä on noin 30 vuotta kun olen yhdistykseen liittynyt. Muistan, että olin silloin vielä työelämässä ja tein kolmivuorotyötä. Joka tapauksessa toiminta kiinnosti, kun nyt jo edesmennyt Sirkka-ystäväni minulle silloin harrastusta ehdotti, Määttänen muistelee.

–Yhdistystoiminta toi vaihtelua arkeen, omaa aikaa työn ja perheen ulkopuolella, niin kuin mikä tahansa harrastus, lisää Määttänen.

Määttästä kutsutaan yhdistyksessä tuttavallisesti nimellä Mamma.

– Kai minä sitten olen jonkinlainen mammahahmo muille. Nimitys juontaa juurensa jo 40 vuoden taakse, kun 52-vuotiaana uusiin työtehtäviin siirtyessäni nuoremmat kollegat alkoivat kutsua minua Mammaksi. En pistänyt sitä silloin pahakseni enkä laita nytkään, Määttänen kertoo hymyillen.

Marjatta Salosen ja Tarja Jussilan mukaan Mamma on todellinen malli oikeasta Martasta.

– Anna-Liisa on ollut meille esimerkkinä positiivisena, iloisesta, ystävällisestä, yhteistyökykyisestä ja monitaitoisesta jäsenestä, Jussila ja Salonen kehuvat.

Villasukat äideille

Koko juhlavuoden kestävä projekti on neuloa villasukat ensisynnyttäjilleja adoption kautta ensimmäisen lapsen saaville. Tempaus on 120-vuotiaan Marttaliiton ja Marthaförbundetin sekä 100-vuotiaan Kätilöliiton yhteinen.

– Muita projekteja menneinä vuosina ovat olleet muun muassa vauvasukat, syöpäpotilaiden sytomyssyt sekä sukat omaan kotiin muuttaville nuorille. Tänä vuonna olemme lahjoittaneet jo 30 paria ensisynnyttäjille Tyksiin, Jussila kertoo.

Martat muistuttavat, että kaikenlaiset villasukat ovat tervetulleita.

– Ne voivat olla perinteiset neulotut sukat tai vaikka virkatut. Tyyli ja tekniikka ovat vapaat. Sukat voi myös tehdä helmikuussa 2019 julkaistun Marttojen juhlavuoden sukan ohjeella, he innostavat.

Facebookiin on perustettu Sukat äidille -ryhmä, josta saa myös lisätietoa ja vinkkejä sukkien tekoon.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Tiesitkö?

Raision Marttojen syntyjuuret ovat Karjalan Kannaksella, Koiviston pitäjässä ja Makslahden kylässä, jossa oli perustettu Maksalahden Martat vuonna 1924. Nämä evakkonaiset ja martat perustivat Raisioon marttakerhon vuonna 1946.

Perustavassa kokouksessa oli 17 innokasta marttaa ja yhdistys sai nimeksi Makslahden Martat. Vuonna 1949 yhdistyksen nimeksi tuli Mälikkälän Martat. Raision ja Turun maa-alueitten vaihdon yhteydessä Mälikkälästä tuli Turun aluetta, jolloin yhdistyksen nimeksi vaihdettiin 1952 Raision Marttayhdistys ry.

Myöhemmin omiksi yhdistyksikseen erkanivat vielä Turun Mälikkälän Martat sekä 60-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävät Kaanaan Martat.