KOLUMNI. ”Kuluneet vaatteet, revenneet kirjat, laskimesta paristot loppu. Hävettää, ahdistaa, ärsyttää. Miten ihmeessä koulua voi käydä, jos koko ajan täytyy miettiä miltä näyttää ja miten selitän opettajalle, miksei läksyjä ole tehty. Vanhempia en halua nolata, joten en voi kertoa ettei heille ole varaa, mahdollisuutta eikä edes jaksamista miettiä näitä asioita.”
Ei ole vain tätä päivää, että nuori opiskelija joutuu miettimään tällaisia asioita. Nykyään opiskelevat nuoret tarvitsevat tietokoneen tai vähintäänkin tabletin, jonka avulla opiskella ja valmistautua mahdollisesti tuleviin ylioppilaskirjoituksiin. Monen opiskelijan kotona vanhempien taloudellinen tilanne voi olla heikko ja siksi koulutusmahdollisuus voi jäädä hyvin pieneksi. Valitettavan usein kotiolot ovat myös tilaisuus kiusaamiselle.
Yhteisvastuu-keräys tukee tänä vuonna nuorten koulutusta kotimaassa ja ulkomailla. Sitä ei aina tule edes ajatelleeksi, miten paljon koulutus maksaa. Suomessahan se on ilmaista! Totta, Suomessa opiskelu ja koulutus ei maksa mitään, mutta tarvikkeet, kirjat, vaatteet ja koulumateriaalit maksavat yhdelle opiskelijalle heittämällä useamman tonnin vuodessa. Ja kun perheessä on monta opiskelevaa nuorta, on sanomattakin selvää, että kyllä se tuntuu vanhempien lompakoissa. Näiden asioiden kanssa jää helposti yksin. Toinen haluaa pysyä hipihiljaa eikä kertoa kenellekään, että on tiukkaa. Kun taas toinen haluaa hakea apua, tukea ja taloudellista helpotusta tilanteeseen, ennen kuin se taakka käy liian suureksi. Siinä ei ole mitään väärää, että hakee apua. Siinä on, jos arvostelee toisen heikoltakin tuntuvaa tilaa.
Muualla maailmassa painitaan myös tämän asian kanssa. Yhteisvastuu-keräys auttaa lapsia ja nuoria myös ulkomailla. Kriisialueilla koulut ovat saattaneet tuhoutua ja toivottavaa olisi, että lapset ja nuoret saisivat palata kouluihinsa. Keräysvarat suunnataan koulujen rakentamiseen, opettajien palkkaamiseen, koulu- ja hygieniatarvikkeiden hankintaan sekä koulumaksuihin.
Vaikka maailmamme ovat kaukana toisistamme, niin painimme samojen asioiden ja murheiden kanssa. Muistetaan olla armollisia toisillemme, mutta ennen kaikkea myös itsellemme.
Saara Kerola
diakoni
Paimion seurakunta