KOULUTUS. Rasekon tieto- ja viestintätekniikan opettaja Mikko Karilainen on valittu Varsinais-Suomen vuoden ammatilliseksi opettajaksi. Mikkoa palkitsemaan tulivat tänään OAJ Varsinais-Suomen alueyhdistyksestä Marjut Polviander ja Jaana Tomppo sekä Rasekon opettajayhdistyksen puheenjohtaja Sami Nikkilä.
Varsinais-Suomen vuoden ammatillinen opettaja nimettiin nyt seitsemännen kerran. Valinnan pääkriteerinä oli mm. se, että Mikko on vahvasti mukana ammatillisen koulutuksen nykytrendeissä eli kansainvälistymisessä ja digioppimisessa. Hän on myös yhteistyökykyinen, motivoitunut, innostava ja osallistava opettaja.
– Palkinto olisi yhtä hyvin voinut mennä kenelle tahansa Rasekossa. Kaikki täällä tekevät hemmetin hyvää työtä ja yhdessä tätä työtä tehdään, Mikko kiitteli kolleegojaan palkitsemistilaisuudessa.
– On ollut hienoa olla oppimassa Rasekon ammattitaitoisilta opettajilta, kuinka opiskelijoiden kanssa tehdään työtä yhdessä.
– Parhaita hetkiä ovat ne, kun on saanut olla tekemässä erilaisia projekteja innostuneiden opiskelijoiden kanssa. Hyvä esimerkki tästä on LastenAmis-konsepti, jossa datanomi- ja lähihoitajaopiskelijat ohjaavat alakoululaisia ohjelmoinnin alkeisiin. Myös ITHelppi-oppimisympäristön eli sisäisen tietotekniikkatuen toteuttaminen opiskelijavoimin on ollut hieno harjoitus, jonka kehittäminen vie aikaa jatkossakin, Mikko kertoi.