Uutenavuonna saa paukutella – kunhan muistaa turvallisuusmääräykset

    Uusivuosi on ilotulitteiden aikaa.

    JUHLAT. Uudenvuodenaattona se taas alkaa. Ilotulitteiden paukuttelun saa aloittaa iltakuudelta ja vuoden vaihduttua yöllä kello kahdelta pitää paukkumisen loppua.

    Turvallisuusmääräyksiä ei kuitenkaan sovi unohtaa, vaikka uudenvuodenpaukkujen käyttö onkin lähes vapaata uutenavuonna. Varsinais-Suomen Pelastuslaitos muistuttaa uudenvuoden juhlijoita kymmenen kohdan listalla, joka on syytä pitää mielessä.

    Ehkäpä tärkeimpänä ja kaikenkattavimpana on muistutus, että ilotulitteiden käyttäjä on vastuussa niiden käytöstä ja myös käytössä sattuneista vahingoista.

    Ja valitettavasti niitä vahinkoja sattuu, joka ikinen uusivuosi.

    – Silmä- ja korvavauriot ovat yleisimpiä. Joskus tulitteita räjähtää käsissä huolimattoman käsittelyn vuoksi. Pieniä tulipaloja sattuu, esimerkiksi roskispaloja syttyy, kun ilotulittejätteitä heitetään roskiin kytevinä, luetteli Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen palotarkastaja Jaripetri Kinnunen yleisimpiä vahinkoja.

    Paukuttele vain hyväksytyillä ilotulitteilla

    Niinikään käyttäjä on vastuullinen siitä, että käytössä on vain hyväksyttyjä ilotulitteita ja että niitä

    käytetään ohjeiden mukaisesti.

    – Rakettipaketista pitää löytyä suomenkieliset käyttöohjeet ja merkintä hyväksynnästä. Jos on asiasta epävarma, Tukes on Suomessa viranomainen, jolta saa asiaan vahvistuksen.

    Ilotulitteet on ammuttava vähintään 15 metrin etäisyydeltä rakennuksista, eikä niitä tietenkään saa ampua katoilta tai parvekkeilta. Luonnollisesti tulitteet on suunnattava poispäin ihmisistä ja rakennuksista. Alaikäisille tai päihtyneille ei tulitteita saa luovuttaa.

    Pelastuslaitos muistuttaa myös siitä, että ilotulitteiden käyttäjän on käytettävä myös suojalaseja. Jaripetri Kinnunen tietää, että yhä useampi suomalainen käyttää suojalaseja, mutta yhä on niitä, jotka vaarantavat näkönsä.

    – Toivotaan että mahdollisimman moni käyttää tänä uutenavuonna suojalaseja. Ja suosittelen niitä myös ilotulituksen katsojille. Esimerkiksi nykyisin erittäin suositut padat voivat kaatua sytytyshetkellä, jolloin ne ampuvat pikkurakettejaan joka puolelle, muistuttaa Kinnunen ilotulitteiden vaaroista.

    Jopa hätäraketteja ammutaan huvin vuoksi

    Hätärakettien ampuminen ilotulitteina on niinikään ehdottomasti kielletty – hätäraketteja ammutaan vain ja ainoastaan todellisessa hätätilanteessa. Kuulostaa kovin kaukaahaetulta, että joku tosiaan hölmöilisi ja ampuisi uutenavuonna huvikseen hätäraketteja, mutta Pelastuslaitoksella on tähänkin törmätty.

    – Aina silloin tällöin tätäkin tapahtuu. Onhan se aivan hölmöä, että me saamme hätäilmoituksen, kun joku näkee hätäraketin – ja kun menemme paikalle, kyseessä onkin ollut huvinpito.

    Varoituksista ja määräyksistä huolimatta Pelastuslaitoksen väki toivottaa varsinaissuomalaisille iloista uutta vuotta – ja esittää jälleen kerran toiveen, että pidetäänpä se järki matkassa.

    – Iloista ja ennenkaikkea turvallista uutta vuotta, toivottaa Jaripetri Kinnunen.

    Yleisten määräysten lisäksi on alueellisia rajoituksia. Varsinais-Suomessa Pelastuslaitos kieltää ilotulitteiden ampumisen Turun, Uudenkaupungin ja Naantalin keskusta-alueilla sekä Naantalissa lisäksi kylpylän alueella. Rajoitusalueet on tarkasti kuvattuna kartoin Pelastuslaitoksen nettisivuilla.