KOLUMNI. Joskus kauan sitten pienenä tyttönä ajattelin, että kansanedustajat ovat maailman viisaimpia ihmisiä. Ajattelin, että he tietävät lähestulkoon kaiken ja osaavat tehdä sen takia hyviä ja viisaita päätöksiä. Aikuisikään tultuani tällaiset harhakuvitelmat ovat väistyneet ja tilalle on tullut hieman enemmän realismia.
Viime aikoina on ajoittain ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut, että viisaudella ei ole mitään tekemistä poliittisen päätöksenteon kanssa. Kansanedustajat tappelevat, haukkuvat toisiaan ja yrittävät siinä sivussa uudistaa yhteiskuntaa haluamaansa suuntaan. Suunta vain tuntuu olevan pahasti kadoksissa.
Eduskunnankin tavoitteena lienee, että me kaikki voisimme hyvin ja olisimme onnellisia. Yksi asia on kuitenkin kaikessa uudistushötäkässä unohtunut. Hyvinvointi syntyy siitä, että voimme uskoa tulevaan. Tulevaisuudessa pitää olla jotain, joka antaa meille motivaatiota mennä eteenpäin ja uskoa parempaan huomiseen.
Yhteiskunnan uudistamisessa tarvitaan siksi visioita. Pitää olla halua nähdä tulevaan ja määritellä, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää. Visiot saavat olla rohkeita ja joskus jopa hullunrohkeita. Niitä pitää kuitenkin olla, jotta ihmisillä on jotain, johon tukeutua. Jotain, johon luottaa.
Liedon kunnanvaltuusto hyväksyi kunnan uuden vision ja strategian tulevilla vuosille kevätkauden viimeisessä kokouksessaan. Yksi visio herätti keskustelua ylitse muiden. Se oli ajatus unelmien pikkukaupungista. Lieto ei ole kaupunki, mutta ei ehkä enää mikään maalaiskuntakaan. Mitä visiomme tarkoittaa käytännössä, keskusteluttaa varmasti paljonkin tulevassa poliittisessa ohjelmatyössä.
Joillekin unelmien pikkukaupunki voi tarkoittaa hyvää joukkoliikennettä, jollekin toiselle taas tiivistä rakentamista tai urbaania vihreyttä. Voipa se jollekin tarkoittaa sitäkin, että lähikaupasta saa patonkia ja Camembertia, jonka voi kuljettaa kotiin citypyörän etukorissa. Tärkeintä on, että meillä on yhteisesti hyväksytty näkemys siitä, mihin suuntaan viemme kuntaamme.
Tulevaan näkeminen ja visioiden luominen ei ole helppoa. Vanhenen itse ensi viikolla taas yhdellä vuodella ja tuntuu, että jo hieman yli nelikymppisenä perspektiivi tulevaan on pelottavan lyhyt. Siksi olen kannustanut nuoria haastamaan vanhempia sukupolvia ja tarjoamaan omia näkemyksiään siitä, millainen on heidän unelmiensa kunta, yhteiskunta ja Eurooppa. Lapsemme ovat tulevaisuuden rakentajia ja todellisia visionäärejä, kun pohditaan maailmaa viidenkymmenen tai sadan vuoden päästä.
Elämme globaalissa maailmassa, jossa rajat ovat monessa suhteessa menettämässä merkitystään. Samaan aikaan näille rajoille ollaan rakentamassa uusia muureja. Tämä osoittaa ainoastaan ja vain sen, että emme uskalla visioida rohkeasti yli pelkojemme. Teemmekö näin lapsiemme tähden, kuten usein kuulee sanottavan, vai itsekkäästi omien konservatiivisten arvojemme säilyttämiseksi?
Tulevaisuus voi olla pelottava, mutta yhteisillä visioilla teemme siitä hieman ennustettavamman. Samassa veneessä on mukavampi olla, kun kaikki soutavat samaan suuntaan. Mielellään myös selvin päin ja sepalus kiinni. Hyvää kesää!
Minna Ylikännö, sd.
Liedon kunnanvaltuuston pj.
