Kun 80-vuotiaat Ulla Taimila ja Seija Grön saavat jostain alun, alkaa mieleen muistua repliikkejä monista eri näytelmistä. Ystävykset löysivät teatterin pariin kansalaisopiston näytelmäkurssille 40 vuotta sitten ja 35 vuotta sitten he päättivät perustaa Kaarinaan oman teatterin.
KAARINA. Keskiviikkona 23. toukokuuta vietettiin Kaarina-Teatterin 35-vuotisjuhlia kakkukahvien merkeissä. Varsinainen juhlanäytelmä tulee näytäntöön vasta syksyllä. 13. lokakuuta ensi-iltansa saa Jane Austenin kirjoittama Ylpeys ja ennakkoluulo. 1800-luvun alun Englantiin sijoittuva klassikkotarina muuttuu melkoiseksi draamakomediaksi Kaarina-Teatterin lavalla. Luvassa on tunnemaailman pyrskähdyksiä laidasta laitaan, pursuilevia ihmissuhdekiemuroita ja uusia riemukkaita sivuhahmoja. Britannian nummilta Kaarinan kummuille tuodun mestariteoksen ohjaa Sami O. Vartiainen.
– Harjoitukset ovat jo käynnissä. Lavalla nähdään yli 20 näyttelijää. Luvassa on myös tanssikohtauksia koko porukalla. Huima spektaakkeli on luvassa, lupaa Kaarina-Teatterin puheenjohtajana tammikuussa aloittanut Elina Toivanen.
Kesäteatteria ei Kaarina-Teatterissa tänä vuonna nähdä.
”Ei me vielä tähän päivään mennessä olla riidelty!”
35-vuotisjuhlissa nähtiin nykyisten toimijoiden lisäksi myös vanhoja staroja. Perustajajäsenet Ulla Taimila ja Seija Grön ovat olleet viimeksi näyttämöllä viisi vuotta sitten, kun heidät kutsuttiin Kaarina-Teatterin 30-vuotisjuhlanäytelmään Kvartettiin. Viimeiset vuodet 80-vuotiaat tähdet ovat seuranneet tyytyväisinä sivusta perustamansa teatterin toimintaa. Vaikka kyllä Taimila lupaa vielä tulla esiintymään – jos sattuu tulemaan vastaan sellainen rooli, jossa voi pyörätuolista huudella hävyttömyyksiä.
– Sellainen olisi hauska ja sellaisen vielä voisin jaksaa, hän nauraa.
Ennen teatterin perustamista ystävykset ehtivät olla kansalaisopiston näytelmäpiirissä muutaman vuoden.
– Olimme kaikki kauhean innokkaita näyttelijöitä ja hyviä ystäviä. Sitten vappuna 35 vuotta sitten joimme mansikkaboolia ja saimme idean oman teatterin perustamisesta Kaarinaan, muistelee Taimila.
– Mutta varsinainen perustamiskokous pidettiin muutaman viikon päästä uimahallin kerhohuoneessa. Siellä oli toistakymmentä ihmistä paikalla, lisää Grön.
Grönin nyt jo edesmennyt puoliso rupesi puheenjohtajaksi ja alkoi hoitaa käytännön asioita. Ensimmäinen näytelmä oli Maria Jotunin Rohdoskaupassa, jonka näyttelivät kahdestaan Taimila ja Grön Jarmo Alosen ohjaamina.
– Pelkäsimme, että kukaan ei tule paikalle, mutta auditorio olikin ensi-illassa ihan täysi, hymyilee Taimila.
– Sen jälkeen tuli Muumipeikko ja esimerkiksi Kaikki vorot eivät tule varkaisiin. Se oli hirveän hauska näytelmä – sellainen farssi, joka on erityisesti jäänyt mieleen, Grön kertoo.
– Moni ennusti silloin, että meille tulee Seijan kanssa riitaa pääosista, mutta ei me vielä tähän päivään mennessä olla riidelty, Taimila sanoo ja katsoo ystäväänsä hymyillen.
Rantakulman koulusta koti teatterille
Pari vuotta Kaarina-Teatteri eli kiertolaisena, mutta sitten löytyivät omat tilat Rantakulman vanhalta koululta, jossa teatteri majailee tänäkin päivänä.
Teatterissa 20 vuotta ohjaajana toiminut Jarmo Alonen muistaa sen ajan hyvin.
– Meillä oli käytössä kaksi luokkaa joiden välissä oli isot pariovet, jotka koulun toimiessa avattiin aina esimerkiksi kevätjuhlaa varten. Sitten saimme idean, että ovet irrottamalla saamme hyvän näyttämöaukon. Toiselle puolelle tuli näyttämö ja toiselle katsomo. Sitten pikkuhiljaa suurensimme aukkoa ja nostimme kattoa, jotta saimme käyttöön monipuolisempaa tekniikkaa, Alonen muistelee.
Vuosien vieriessä Kaarina-Teatteri valloitti lopulta koko talon.
– Hirveästi ollaan tehty talkootyötä, mutta korostaisin myös kaupungin myötävaikutusta. Esimerkiksi tämän kahvion kaupunki kunnosti hienosti. En ole koko Suomessa nähnyt yhtä hyviä puitteita tehdä harrastajateatteria – juuri tämän talon takia, Alonen kehuu.
Alosen viimeisin ohjaus Kaarina-Teatterissa nähtiin 15 vuotta sitten. Silloin hän jäi eläkkeelle ja muutti Kaarinasta Raisioon.
– 20 vuoden aikana ohjasin kuitenkin lähes kaikki näytelmät. Siinä oli iso urakka, kun kuitenkin päätyöni tein Turun Kaupunginteatterissa näyttelijänä, hän toteaa.
Rakkaita näytelmiä
Taimilalle on jäänyt historiasta mieleen muun muassa Suomenhevonen 90-luvulta.
– Se oli näytelmä, joka todella meni yleisöön. Ihmiset pysäyttivät jopa kadulla ja tulivat siitä keskustelemaan, hän muistelee.
Grönille rakkaimmaksi rooliksi on jäänyt alkoholisoituneen yksinhuoltajaäidin osa näytelmässä Toinen maailma.
Alonen taas muistelee Rakkaudella sisaresi -näytelmää vuonna 1993, josta tuli monelle niin rakas, että se tehtiin uudestaan vielä vuonna 2017. Lisäksi hän muistelee lämmöllä Kaarina-Teatterin vierailua Kuusiston linnan raunioilla.
– Siellä esitimme Leena Landerin ainoan näytelmän Ilves kielekkeellä. Siihen tarvittiin valtavasti talkoolaisia, hän muistelee.
Kaikki kolme kiintyi Kaarina-Teatteriin kovin.
– Aika erilaista olisi elämä ollut ilman tätä. Olimme niin sitoutuneita tänne, ettei olisi tullut mieleenkään, että joku näyttelijä olisi välillä käynyt tekemässä roolin jossain toisessa teatterissa. Nykyään sellainen on ihan tavallista, Taimela sanoo.
Taimela teki leipätyönsä ruokalan emäntänä ja Grön lastenohjaajana.
– Haaveilin nuorena teatterikoulusta, mutta äiti sanoi, että näyttelijöillä on aina niin paljon pakkelia, että iho menee pilalle. Olin niin tynnyrissä kasvanut tyttö, että en sitten koskaan edes pyrkinyt. Lisäksi haaveilin opettajan urasta. Sitten eräänä päivänä ajattelin, kun kävelin työpaikalleni, että tässä on nyt tavallaan yhdistynyt kaksi unelmaa: teatteriunelma ja opettajaunelma, Grön sanoo.
Janica Vilen
