KOLUMNI. Serowen kaupungissa Botswanassa kaksi koulutyttöä putosi sillalta rautatiekiskoille, mutta tytöt ehtivät kuin ihmeen kaupalla raahautua pois lähestyvän tavarajunan alta. Mies paleltui kuoliaaksi Himalajalla Luglhan kylän lähellä jäätyään jalastaan kiinni kallion rakoon. Brasilian lounaisosassa virtaava Juruá-joen pinta nousi äkillisesti yli kaksi metriä ja joen varrella olevista kylistä on arvioitu hukkuneen perjantaihin mennessä jo lähes sata ihmistä. Söröyn saaresta, joka sijaitsee Pohjois-Norjassa Jäämeren rannikon läheisyydessä, on tullut merilintujen hautausmaa: monin paikoin rantaan on huutoutunut kuolleita tiiroja, riskilöitä, lunneja ja lokkeja. Syytä lintujen joukkokuolemalle ei tässä vaiheessa vielä tiedetä.
Tuttuja uutisia? Niin tavallista luettavaa, että se käy jo viihteestä? Mihin me tarvitsemme maailman toiselta laidalta tulevia kuolemanviestejä? Onko tarkoitus herättää meitä ja jos on niin mihin? Onko tarkoitus saada meidät tuntemaan olomme turvalliseksi vai ennakoimaan tulevaa pahaa?
En tiedä, millä kriteereillä lehdet ja toimittajat valitsevat juttunsa. Miksi minun pitää Lounais-Suomessa tietää, mitä on tapahtunut Serowessa Botswanassa tai Himalajalla Luglhan kylässä tai Brasilian Juruá -joen rannoilla tai vaikkapa vain Jäämeren rannalla Pohjois-Norjassa? Sanot tietysti, että aina on parempi tietää kuin olla tietämätön. Olen samaa mieltä, mutta silti minusta tuntuu, että jotkut uutiset on valittu jakoon vain siksi, että sivulle muuten jäisi tyhjää tilaa…
Ikävillä säleuutisilla on myös ei-toivottuja vaikutuksia lukijoihinsa. Yksi on se, että me nopeasti punnitsemme uutisen sisällöstä, voisiko tämä tapahtua Suomessa tai kotipitäjässäni ja usein toteamme ”huh, onneksi ei meillä!” – ja rauhoitumme. Ja jatkamme elämää väärässä rauhassa.
Toinen riski, mikä liittyy maailmanlaajuisten uutisten vyöryttämiseen, on niiden yksipuolinen sisältö. Ilmiötä voi hyvin verrata sellaisiin TV:n suoriin reportaaseihin ”tapahtumapaikalta”, jossa kamera näyttää vain kapean ja keskitetyn alueen. Näin voidaan luoda kymmenen ihmisen kylätappelusta koko kaupungin – jopa kansan – kokoinen sisällissota. Eli jos näin halutaan vääristää todellisuutta oman ideologian mukaiseksi.
Yksipuolisella tiedottamisella voidaan tehokkaasti vahvistaa meidän stereotypioita, yksipuolisia ja muuttumattomia mielikuvia ihmisistä, kansoista, kulttuureista, uskonnoista jne. Väitän, että jo parikin negatiivista tapahtumaa saa meidät lyömään lukkoon mielipiteemme esim. suunnittelemistamme matkakohteista.
Avoin ja vapaa tiedonvälitys on tietysti ehdoton edellytys avoimen ja vapaan yhteiskunnan kehittymiselle. Siitä emme voi tinkiä. Mutta samalla on oltava tietoinen siitä, mikä vaikutus jatkuvalla negatiivisten asioiden tarjonnalla on mieleemme ja huomiokykyymme. On myös inhimillistä, että aistimme ja ajattelumme turtuvat. Korkki menee kiinni kun pullo on täysi ”faktoista” ja silloin sinne mahtuu enää leipää ja sirkushuveja. Niitä tarvitaan, kun halutaan lomalle kovien tosiasioiden maailmasta. Ja jotkut ovat jopa muuttaneet pysyvästi asumaan tällaiseen viihdevaltioon. – Tätä valtiota ei muuten löydy Diercken Weltatlas -kartastosta, mistä tekstin alussa olevat tapahtumat ja paikat on keksimällä kaivettu esiin.
Jouko Henttinen
kirkkoherra
Maskun seurakunta
