Turun Kaupunginteatteri: Viimeinen laiva
Teksti: John Logan, Brian Yorkey, Sting
Suomentaja: Mikko Koivusalo
Sävellys: Sting
Kapellimestari: Jussi Vahvaselkä
Ohjaus: Mikko Kouki
Koreografi: Jouni Prittinen
Lavastus: Jani Uljas
Valosuunnittelu: Kalle Ropponen
TEATTERIARVIO. Ohjaaja Mikko Kouki on tehnyt valloittavaa työtä työryhmänsä kanssa tarttuessaan laulaja–lauluntekijä Stingin säveltämään ja sanoittamaan Viimeinen laiva -musikaaliin. Teatteria ja musiikkia sopusuhtaisesti yhdistelevä produktio sai ensi-iltansa Turun Kaupunginteatterin päänäyttämöllä 15. syyskuuta.
Mikko Koivusalon suomentama Viimeinen laiva on kumarrus telakkatyölle, joka on läsnä meidänkin arjessamme täällä Turun seudulla. Erityisen koskettavan esityksestä tekee juuri samaistumispinta: Siitä ei ole pitkä aika, kun STX:n hallussa ollutta Turun telakkaa ajettiin alas, kuten musikaalin telakalle näyttää tapahtuvan.
Alkuperäistekstin mukaisesti Stingin kotikulmille, brittiläiseen Wallsendin telakkakaupunkiin, sijoittuvassa musiikkinäytelmässä valmistetaan laivaa kuin viimeistä päivää. Telakasta riippuu koko elämä, ja sen todetaan moneen otteeseen olevan keskipiste sekä henkireikä isolle osalle sen ympärillä elävistä kaupunkilaisista.
Esitys onnistuu kertomaan kaksi muutakin riipaisevaa omaa tarinaansa, jättämättä niitä kuitenkaan toisistaan irrallisiksi. Kaiken sitoo yhteen karismallaan Olli Rahkonen, joka tekee toisen päärooleista Gideon Fletcherinä. Telakkatyöntekijän poikana laivat ovat sydäntä lähellä, mutta ei ihan sillä tavalla kuin hänen isänsä toivoisi.
Rahkosella on taito ottaa show haltuun ja hän tekee sen tyylillä. Muutenkin vakuuttavat tanssikoreografiat saavat uutta potkua ja fyysisyyttä Rahkosen esittämän aikuisen Gideonin astuessa lavalle.
Telakkanäkymä laivoineen esittäytyy lavalla upein lavastein. Muualle sijoittuvissa kohtauksissa, esimerkiksi laiturilla, putkassa ja sairaalassa, tunnelmaa luodaan enimmäkseen valospotein. Pysäyttävimpiä ovat kohtaukset, joissa Gideon sekä hänen mielitiettynsä Meg Dawson (Anna Victoria Eriksson) tapaavat satamalaiturilla haaveillessaan nuoret minänsä, joita esittävät Saara Kaskilahti ja Kalle Kurikkala.
Viimeiseen laivaan mahtuu monenlaatuista laulusuoritusta, mutta esityksen ydin eli musiikki pelastaa heikoimmatkin laulajat. Musiikin mukana tarina kulkee ajoittain huimin harppauksin ja jälleen hidastuen haikeaksi tunnelmoinniksi Stingille tyypilliseen tapaan. Kuorolaulukohtauksissa sanoma tulee esiin eloisasti voimakkailla koreografioilla höystettynä. Solisteina ehdottomasti kirkkainta kärkeä edustavat Eriksson ja Rahkonen Meginä ja Gideonina.
Monitasoinen Viimeinen laiva ottaa paitsi kantaa valtiovallan tekemiin elinkeinoa heikentäviin päätöksiin, myös pureutuu syvälle parisuhteisiin. Parisuhteista voimakkaimmin nousevat esiin pääosanesittäjien välinen rakkaustarina sekä Gideonin viha–rakkaussuhde isäänsä.
Kansainvälisen luonteensa vuoksi esitys on tekstitetty englanniksi. Tekstitykseen huomaa joskus uppoavansa pidemmäksikin aikaa näin suomenkielisenä katsojana. Oikeakielisyyden friikkinä silmääni pisti muutama virhe käännöksessä, mutta ei se juurikaan kokonaisuutta haitannut tai merkittävästi muuttanut.
Katariina Mäkinen-Önsoy
