Nousiaisten seurakunnan pitkäaikainen vahtimestari Liisa Koskinen on jäänyt eläkkeelle ja hänen tilallaan on aloittanut syyskuun alussa maskulainen Silja van der Meer. Vahtimestarin pestissä tehdään vain 60-prosenttista työaikaa, mikä sopii van der Meerille hyvin, sillä näin hänelle jää aikaa toteuttaa taiteellista intohimoaan tekemällä kirkkotekstiilejä tilaustöinä eri puolille Suomea.
NOUSIAINEN. Uudestakaupungista kotoisin oleva ja nykyään Maskussa asuva tekstiilitaiteilija Silja van der Meer on aloittanut Nousiaisten seurakunnan uutena osa-aikaisena vahtimestarina.
– Kun olen tehnyt pitkään töitä yksityisyrittäjänä ja olen ollut muutaman vuoden lasten kanssa kotona, niin tuntuu todella mukavalta olla taas osana työyhteisöä. Vahtimestarin työ on tullut sitä kautta tutuksi, että olen kouluttanut heitä huoltamaan kirkkotekstiilejä. Tässä työssä tapaa paljon ihmisiä ja ihmisten kohtaaminen onkin asia, josta nautin eniten, van der Meer kommentoi.
Van der Meerin nyt jo eläkkeellä oleva äiti on pappi ja sitä kautta van der Meerkin on varttunut seurakunnassa.
– Jo lapsena muistan ihailleeni Uudenkaupungin seurakunnan violettia kasukkaa, mutta siitä oli vielä pitkä matka siihen, että keksin kouluttautua tekstiilitaiteilijaksi. Eläkkeelle jäädessään äiti sai minulta lahjaksi stolan, jossa on kaikki kirkkovuoden värit. Se on ollut paljon käytössä, sillä häntä pyydetään usein toimituksiin vielä eläkkeelle jäämisen jälkeenkin, kertoo van der Meer.
Lukion jälkeen van der Meer opiskeli tekstiilitaidetta Mynämäessä, sen jälkeen hän luki itsensä muotoilijaksi Turun ammattikorkeakoulussa ja lopulta tekstiilitaiteen maisteriksi Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä. Lopputyönsä hän teki kirkkotekstiileistä ja valmistuttuaan hän onkin puurtanut pääosin juuri kirkkotekstiilien parissa.
Kirkkovuoden värit näkyvät tekstiileissä
Kirkkotekstiileistä näkyvimpiä ovat liturgiset tekstiilit: alttaria peittävä antependium, ehtoollismaljan päällä oleva kalkkiliina ja saarnatuolin kirjaliina. Papilla on alban päällä jumalanpalveluksissa stola ja messuissa kasukka. Näiden tekstiilien värit vaihtuvat kirkkovuoden mukaan. Vihreä on kirkon arkiväri, joka symboloi toivoa ja kasvua. Valkoinen taas on suuren juhlan väri, joka symboloi iloa ja kiitosta. Violettia käytetään paaston aikana. Se symboloi katumusta. Surun väri musta on käytössä vain pitkäperjentaina ja sitä seuraavana lauantaina. Veren ja tunnustuksen väri punainen taas näkyy kirkossa esimerkiksi tapaninpäivänä, helluntaina ja pyhäinpäivänä.
– Vaikka musta on surun väri, hautajaisissa käytetään kuitenkin yleensä valkoista. Häitä varten kirkkotekstiilien värejä ei vaihdeta. Nykyään joissain kirkoissa käytetään myös sinistä väriä violetin rinnalla, kertoo van der Meer.
Kirkkotekstiileissä van der Meeriä kiinnostaa eniten symboliikka.
– Mietin aina, miten tekstiilit vaikuttavat jumalanpalvelukseen ja miten värejä ja niiden symboliikka voi korostaa kankailla ja kirjailuilla. Kun lähden hahmottelemaan kokonaisuutta, inspiroidun yleensä kirkon arkkitehtuurista. Olen saanut kunnian suunnitella kokonaisuudet muun muassa kolmeen hyvin eri-ikäiseen kirkkoon: Kalannin keskiaikaiseen kirkkoon, 1920-luvun Viinikan kirkkoon Tampereelle sekä aivan uuteen Kuokkalan kirkkoon Jyväskylään, hän kertoo.
Suosikkina silkki
Van der Meer on tehnyt kirkkotekstiilejä pääosin mattapintaisesta raakasilkistä.
– Eri aikoina on käytetty erilaisia materiaaleja. Viime vuosisadan puolesta välistä lähtien suosiolla on ollut villa. Tuon ajan villasta tehdyt kasukat ovat todella kuumia ja raskaita kantaa, ja oikeastaan siksi innostuin silkistä. Silkki on myös hyvin juhlava materiaali, minkä vuoksi se sopii kirkkotekstiileihin, van der Meer sanoo.
Hän suunnittelee kokonaisuuden aina niin, että kaikki kirkon tekstiilit sointuvat toisiinsa, vaikka ne eivät koskaan olekaan yhtä aikaa esillä.
Arkkupeite – uusi ja vanha perinne
Liturgisten tekstiilien lisäksi kirkollisiksi tekstiileiksi lasketaan esimerkiksi vihkiryijy, jonka päällä morsiuspari seisoo, kun heidät vihitään.
– Kun kaikki käyvät vihillä saman ryijyn päällä, syntyy kaunis perinne. Monissa kirkoissa ryijyt ovat todella vanhoja ja usein lahjoituksina saatuja, van der Meer sanoo.
Taiteilija itse on viehättynyt eniten arkkupeitteistä, joilla peitetään arkku hautajaisissa.
– Kyseessä on pitkään poissa ollut perinne, joka on alkanut uudelleen yleistyä pikkuhiljaa viime vuosikymmenten aikana. Nykyään niitä teetetään paljon seurakunnille ja suvuille, hän kertoo.
Kun arkku peitetään arvotekstiilillä, itse arkun ei tarvitse olla koristeellinen tai arvokas. Moni onkin valinnut arkkupeitteen juuri taloudellisten ja ekologisten syiden vuoksi – erityisesti polttohautaustapauksissa.
Van der Meer on päässyt tekemään muutamalle suvulle oman arkkupeitteen.
– Siitä on tullut suvuille kastemekon kaltainen kiertävä tekstiili. On lohduttava ajatus, että kaikki suvun jäsenet peitellään viimeiselle matkalleen samalla peitteellä. Suvun peitteistä voidaan kuvio- ja materiaalivalinnoilla tehdä hyvin uniikkeja. Yhdelle pellavapeltojen keskellä kasvaneelle suvulle kudoin arkkupeitteen pellavasta. Toiselle tilaajalle taas villa oli lähellä sydäntä, kertoo taiteilija.
Janica Vilen
