Logomossa avautuu ovet elävään taide-elämykseen

0
47

Turkulainen tapahtumatalo viettää 15-vuotisjuhlaansa näyttävästi FRAMELESSin parissa. 

Ensi kertaa Suomessa koettava FRAMELESS – immersiivinen taide-elämys avautuu Turun Logomossa 8. kesäkuuta.

– Kesällä Logomo muuttuu suureksi immersiiviseksi taide-elämykseksi, kun FRAMELESS lähtee ensimmäistä kertaa Lontoon ulkopuolelle ja nähdään Turussa, Logomo Oy:n toimitusjohtaja Mikko Manninen kertoo.

– FRAMELESS on vuonna 2022 Lontoossa avautunut suurtapaus, josta on nopeasti tullut kaupungin yksi suosituimmista nähtävyyksistä. Elämyksen on nähnyt Lontoossa jo yli miljoona ihmistä. Meillä on suuri onni saada tämä elämys ensimmäisenä Suomeen ja ylipäätään minnekään Lontoon ulkopuolella, Manninen lisää.

Logomon pitkäaikainen tekninen kumppani Creative Technology Turku tuo FRAMELESS-näyttelyyn yhdistetyn kansainvälisen tason ja paikallisen osaamisen.

Vaikutteena hankkeen saamiseksi Logomoon on ollut MOVE 5D -tapahtumatila.

– Investoinnillamme olemme olleet etunenässä immersiivisessä kehityksessä. Teimme vaikutuksen Lontoon FRAMELESS-tiimiin, koska vastaavia paikkoja ei Suomesta eikä pohjoismaista löydy, Mikko Manninen toteaa.

FRAMELESS näkyy käytännössä koko Logomossa, johon avautuu kaksi galleriaa. Gallerioissa nähdään erilaisia taide-elämyksiä, joihin pystyy ikään kuin sukeltamaan sisälle graafisten elementtien ja vaikuttavan äänimaailman ansiosta.

– Taiteen mestariteoksia uudella tavalla esittelevässä elämyksessä yhdistyy tilasuunnittelu, musiikki, projisointi, 5D, immersiivinen teknologia ja upeat teokset. Odotamme paljon näyttelyltä, sillä tämä on meille valtava panostus, varmasti isoimpia, mitä olemme tehneet Logomossa, esittelee Manninen.

Uudenlainen fine dining -elämys, Champagne Dinner, katetaan 16.6. immersiivisen taide-elämyksen keskelle Logomoon. Illallinen järjestetään FRAMELESS-elämyksen sisällä näyttelyn aukioloajan ulkopuolella.

– Idea immersiivisestä näyttelystä lähti silloin, kun MOVE 5D -tila avattiin syksyllä 2024. Täällä on toteutettu immersiivisiä illallisia kolmella eri konseptilla nyt jo reilun vuoden päivät ja suosio on ollut hyvä. Immersiivisyys on ollut selkeästi ihmisiä kiinnostava asia, Logomo Oy:n hallituksen puheenjohtaja Riikka Kuusniemi taustoittaa.

– Varsinaiset neuvottelut FRAMELESSin kanssa alkoivat viime syksynä. FRAMELESS-tiimi kävi täällä paikan päällä joulukuussa, jolloin allekirjoitimme sopimuksen elämyksen rakentamisesta Logomoon kesäksi 2026, Kuusniemi jatkaa.

Immersiivinen taide-elämys FRAMELESS on mitä mainioin tapa juhlistaa kuluvaa vuotta, joka on Logomon 15-vuotisjuhlavuosi.

Näyttely sopii kaikenikäisille ja tarjoaa elämyksen niin ensikertalaisille kuin taiteen harrastajille. Interaktiivisuus näkyy sillä tavalla, että teokset reagoivat kokijoidensa liikkeisiin.

– On ollut ilo tutustua Logomon tiimiin sekä Turkuun ja Suomeen paikan päällä. Jo alusta lähtien olemme jakaneet vahvan yhteisen näkemyksen ja kunnianhimon tälle projektille. Odotamme innolla yhteistyötä ja FRAMELESSin tuomista Logomoon, sanoo FRAMELESSin toimitusjohtaja Richard Relton.

Logomossa on noin tuhat eri tapahtumaa ja 300.000 kävijää vuodessa. Kävijämäärien toivotaan FRAMELESSin myötä entisestään nousevan. FRAMELESS – immersiivinen taide-elämys on koettavissa Logomossa 8.6.–30.8.

Katariina Mäkinen-Önsoy