Littoisten Työväen Urheilijat toivat pojan kotiin!

Kultanummipokaali LTU:lle ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun

0
103

Jalkapallokevään ensimmäisiin turnauksiin Länsi-Suomessa kuuluva Kultanummiturnaus käytiin huhtikuun alkupuolella.  

Kultanummiturnauksen kiertopalkinnot jaettiin perjantaina 24. huhtikuuta Littoisten Työväen Urheilijat (LTU) ry:n edustusjoukkueen III divarin ottelun yhteydessä.

Paikalla oli myös turnauksen “isä”, 90-vuotias Jorma Oksanen, joka valotti muutamalla sanalla turnauksen alkuvaiheita ja toivotti kaikille joukkueille onnea ja menestystä tulevissa koitoksissa. Oksanen seuraa tiiviisti edelleen jalkapalloa ja on tuttu näky Littoisten kentällä seuran edustusjoukkueen peleissä.

Suomen Palloliiton läntisen alueen suurin ja vanhin juniorifutistapahtuma Kultanummiturnaus järjestettiiin ensimmäistä kertaa vuonna 1985. Tämänvuotinen 11.–12.4. pelattu turnaus oli järjestyksessään 41. Yhtenä koronavuonna turnaus jäi pitämättä.

Seppo Tiistola -pokaalin sai turnauksessa parhaiten menestynyt LTU:n joukkue ja tällä kertaa sen sai LTU 2016 / keltainen joukkue. Arto Branders ojensi pääpalkinnon, Kultanummipokaalin, niin ikään LTU:lle – ensimmäistä kertaa sitten 1980-luvun. Se jaetaan turnauksessa parhaiten menestyneelle eli eniten sijoituspisteitä saaneelle seuralle.

Mukaan huomioitiin ikäluokat 2010–2016. Kaikkiaan mukana oli 35 seuraa ja 134 joukkuetta. Kaukaisin joukkue tuli Haukiputaalta, joka nykyisin kuuluu Oulun kaupunkiin. Palkinnon ottivat vastaan turnauksessa parhaiten menestyneiden joukkueiden edustajat (2010, 2011 ja 2016).

Kultanummiturnauksen tulokset: 1. LTU 33, 2. FC Inter 25, 3. VG-62 24, 4. RaiFu ja KaaPo 21, 6. FC Ruskon Pallo 17, 7. LiePa ja PiPS 16, 9. TuTo 15 ja 10. PaiHa 14.

Vuosien saatossa laajentunut Kultanummiturnaus pelataan huhtikuun alussa kaikilla Kaarinan ja Piikkiön jalkapallokentillä. Apukenttiä on käytössä lisäksi Liedossa ja Ruskolla.

Turun Seutusanomat

 

 

Seppo Tiistola -pokaalin ansaitsi LTU 2016 / keltainen joukkue. Kuva: Jukka Pirttiperä.
Seppo Tiistola -pokaalin ansaitsi LTU 2016 / keltainen joukkue. Kuva: Jukka Pirttiperä.
Kultanummiturnauksen "isä" Jorma Oksanen on edelleen tuttu näky Littoisten kentällä. Kuva: Jukka Pirttiperä.
Kultanummiturnauksen ”isä” Jorma Oksanen on edelleen tuttu näky Littoisten kentällä. Kuva: Jukka Pirttiperä.