Raision kirkossa arvuutellaan Elämäni virttä

0
243

Raision kirkossa sunnuntaina 15.3. kello 16 järjestettävän Elämäni virsi -tapahtuman osallistujat ovat tänä vuonna kauppakeskus Myllyn toimitusjohtaja Mari Hantula, Raision seurakunnan entinen kanttori Katarina Engström, pitkäaikainen majoitusalan yrittäjä Ilkka Saarinen, avoterveydenhuollon ylilääkäri Arto Raassina ja nuori vaikuttaja Huugo Wahalahti.

Tapahtuman juontaa Samuel Salminen ja musiikista vastaa lauluyhtye Pyhän Martin Laulajat yhdessä kanttori Arttu Selosen kanssa.

Elämäni virsi on yhteislaulutapahtuma, jossa kutsuvieraiden valitsemat virret lauletaan yhdessä ja kuullaan heidän tarinansa virsien takaa. Tapahtumaan on vapaa pääsy ja se kestää noin 45 minuuttia.

TV:stä tuttuun Elämäni biisi -formaattiin pohjautuva Elämäni virsi järjestetään Raision kirkossa jo kolmatta kertaa. Osallistujien tehtävänä on arvata muiden osallistujien valitsemat elämänsä virret ja kertoa omaan virteensä liittyvä tarina. Yleisö valitsee lisäksi oman elämänsä virren ja pääsee arvuuttelemaan minkä virren kukin vieraista on valinnut.

Elämäni Biisi ja Elämäni Virsi ovat rekisteröityjä tavaramerkkejä Suomessa. Kaikki oikeudet Elämäni Biisi-ohjelmaan ja sen konseptiin kuuluvat Yellow Film & TV Oy:lle. Käyttö sallittu vain Yellow Film & TV Oy:n myöntämällä lisenssillä. Tapahtuman järjestelyistä vastaa Raision seurakunta. Yellow Film & TV Oy tai Yleisradio Oy eivät vastaa tapahtuman järjestelyistä.

Lisätietoja tulevista musiikkitilaisuuksista Raision seurakunnassa: https://www.raisionseurakunta.fi/musiikki

Turun Seutusanomat