
Ennätyspitkä pakkaskausi tammi–helmikuussa muodosti vahvan jääkentän. Jäätä oli 14.3. Littoistenjärvellä suoritetussa mittauksessa peräti 372 mm. Jään paksuus vaihtelee vuosittain huomattavasti.
Vuodesta 1979 lähtien Littoisten Lions Club on mitannut sitä maaliskuun puolivälissä ja aina samasta paikasta, Ristikallion koulun edustalta järven eteläpään keskeltä. Tulos on vaihdellut, vain kerran on ollut 0 mm (v. 2020) ja enimmillään 719 mm (v. 2003).
Paksuus ei silti aina kerro jään kantavuutta. Laatu ratkaisee, jo 3–4 senttimetrin paksuinen teräsjää kestää kävelijän painon, mutta kun veden pinnalle kertynyt sadevesi lämpenee kevätauringon paisteessa ja menee hiljalleen jään läpi, se haurastaa jään ja muodostaa pillimäisen jääkerroksen, missä 15 senttimetrin paksuus voi olla jo liian heikko.
Kevätjäille ei enää kannata mennä, jää heikkenee nopeasti ja siellä liikkuminen on nyt riskialtista.
LC Littoinen on järjestänyt aikaisempina vuosina jään paksuudesta arvauskilpailun, missä mittaus on suoritettu poliisin valvonnassa. Tänä vuonna kilpailua ei enää järjestetty. Mittaus päätettiin kuitenkin tilastointimielessä tehdä, jotta lähes 50 vuotta kestänyt mittausperinne ei katkea.
Turun Seutusanomat






