
Turkulainen Teatteri Akseli on tuottanut kaikkiaan jo lähes 70 ensi-iltaa ja on saavuttanut useita merkittäviä tunnustuksia ja palkintoja.
Teatterin 10-vuotisjuhlavuosi huipentui marraskuussa, kun ensi-iltansa sai Tommi Kinnusen palkittuun esikoisteokseen pohjautuva Neljäntienristeys. Näytelmän esityskausi jatkuu vielä muutamalla näytöksellä tammikuussa.
Neljäntienristeys on saanut erinomaiset arvostelut ja sulattanut katsojien sydämet. Näytelmä avaa yhden suvun tarinan 1800-luvun lopusta 1990-luvulle saakka neljän päähenkilön kautta.
Tarina nostaa katsojan iholle pohjoisen Suomen karut olot, vahvojen ja itsellisten naisten taistelun yhteiskunnallisia normeja vastaan sekä aikalaisten ahdasmielisen asenneilmaston, jossa erilaisuutta ei hyväksytty.
– Halusimme tarjota juhlavuoden kunniaksi pikkujoulukauteen erilaisen teatterielämyksen ja sille oli selvästi tilausta. Neljäntienristeys on ollut yksi teatterimme menestyneimmistä näytelmistä, iloitsee Teatteri Akselin hallituksen puheenjohtaja ja näytelmän ohjannut sekä sovittanut Kauno Takarautio tiedotteessa.
Teatteri Akselin juhlavuoden aikana nähtiin yhteensä viisi ensi-iltaa.
Vuosi käynnistyi tammikuussa Tankki täyteen maallamuuttajat -retrokomedian lisänäytöksillä ja lisäksi Teatteri Akseli vieraili Työväen Näyttämöpäivillä Mikkelissä Skavabölen pojat -näytelmällä.
Kevään aikana ensi-iltansa saivat maailmankuulu rakkaustarina Hiljaiset sillat sekä kotimainen komediaklassikko Ruma Elsa. Teatterin kesänäytelmänä nähtiin naurulihaksia koetellut Vuokravaimo ja syyskauden avasi menetyskomedia Kvartetti.
Tänä vuonna Teatteri Akseli toteuttaa jälleen viisi ensi-iltaa.
Sirkku Peltolan käsikirjoittama komedia Yksiöön en äitee ota saa ensi-iltansa helmikuussa ja maaliskuussa ensi-iltansa saa Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniin perustuva ja Minna Leinon dramatisoima Pintaremontti.
Heinäkuussa Teatteri Akselin väki siirtyy tuttuun tapaan kesälaitumille Puolalanpuistoon, jossa nähdään vauhdikas farssi Vaimoni Maurice. Syyskauden ohjelmisto julkistetaan kevään aikana.
Neljäntienristeystä esitetään Teatteri Akselissa vielä 3.–17. tammikuuta. Tarkemmat tiedot löytyvät teatterin verkkosivuilta.
Turun Seutusanomat
Tiesitkö?
• Teatteri Akselilla on lähes 100 jäsentä ja sen missiona on tuottaa laadukasta ja yleisölähtöistä taidetta sekä tarjota hyvät mahdollisuudet näyttämötaiteen harrastamiseen.
• Teatteri vietti 10-vuotisjuhliaan vuonna 2025. Nuoresta iästään huolimatta teatterille on myönnetty useita tunnustuksia ja palkintoja, kuten Turun Teatterisäätiön tunnustuspalkinto, joka on aiemmin jaettu pääosin vain näyttämötaiteen ammattilaisille sekä kolmesti Turun Teatterikerhon Nuoren taiteilijan tunnustuspalkinto.
• Vuonna 2025 Teatteri Akseli valittiin kolmatta kertaa peräkkäin mukaan Suomen suurimmille harrastajateatterifestivaaleille Mikkeliin ainoana harrastajateatterina koko Varsinais-Suomesta.
• Teatteri Akseli oli tänä vuonna ehdolla myös Vuoden 2025 Harrastajateatteriksi yltäen 27 hakijan joukosta neljän finalistin joukkoon.


