Karjala muistoissain -konserttikiertue saapuu Raision kirjastotalon Martinsaliin 2.11. kello 16. Tilaisuudessa kuullaan muistojen musiikkia, tuttuja sekä tunnelmallisia ja myös iloisia huumorilla höystettyjä juttuja.
Tapahtumassa yksi Martti ja pari Erkkiä vievät kuuliansa karjalaisiin tunnelmiin. Viipurissa syntynyt Erkki ’Evakkoreki’ Liikanen, toisen polven karjalainen Eki ’Jätkänhumppa’ Jantunen ja käsikirjoittaja-ohjaaja, juontaja-tuottaja Martti Kuurila haastelevat ja laulavat legendaarisen Mutkattomat-orkesterin säestyksellä. Kapellimestari Heimo Mäntysen johtamalla orkesterilla on 50-vuotisjuhlavuosi.
Konsertissa tunnelmoidaan Karjalan-muistoissa.
Matkalle menneeseen vievät muun muassa kappaleet Evakkoreki, Jokkantii, sekä useat reippaat rallit – unohtamatta Jätkän humppaa. Ohjelmassa on myös kunnianosoitus Muolaassa syntyneelle Unto Monoselle.
Sotiemme menetykset ovat olleet maallemme merkittäviä: noin 90.000 kaatunutta, yli 200.000 loukkaantunutta. Oman ikävän surunsa sota aiheutti niille yli 400.000:lle karjalaiselle, jotka menettivät rakkaat kotinsa. Raskasta matkaa kokivat niin lapset, äidit, isät kuin isovanhemmatkin. Yli miljoonalla suomalaisella on karjalaiset juuret.
Suurin osa Karjalan evakoista oli luterilaisia suomen karjalaismurteita puhuvia suomalaisia. Suomessa kodeistaan toistamiseen paenneet evakot asutettiin eri puolille maata. Moni heidän jälkeläisensä kokee, että evakoiden historia on vaiettu Suomessa.
– Synnyin vuonna 1943 Viipurissa Uuraan saarella. En muista pommituksista mitään, mutta vähän vanhempi veli sai pommikauhun eliniäkseen. Äiti työnsi meidät lapset aina pommitusten aikaan sängyn alle, vuoden ikäisenä evakkoon joutunut Erkki Liikanen kertoo tiedotteessa.
Heti sotien jälkeen käynnistyivät uuden Suomen, kotien ja perheiden rakentamiset.
Ne laittoivat taatusti suomalaisen sisun koetukselle. Onneksi karjalaisilla oli repuissaan vahvuutena uuteen huomiseen uskomisessa välitön ’ilo pintaan vaik syvän märkänis’ -meininki.
Huumormieli on ollut jaksamisessa myös taatusti kannustava voima. Vai mitä tuumataan näissä evakkotilanteissa kertovista tarinoista, joissa ’haitar jäit pöyväl soimaa ja niittokonneet pelloil niittää’….Huimia heittoja keskellä kipeän normiarjen haasteita.
Loistovirma Oy:n järjestämän konsertin kesto on noin kaksi (2) tuntia sisältäen väliajan. Mukana musisoimassa on Turun Harmonikkakerho. Tiedusteluista ja lipunmyynnistä vastaa Martti Kuurila Loistovirmasta.
Turun Seutusanomat






