Itämeren omaa teemapäivää vietetään 28.8.

0
302

Minun mereni ja Natur och Miljö haastavat rannikkopaikkakuntien koulut Itämeripäivän viettoon.

John Nurmisen Säätiön käynnistämää Itämeripäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Innostu Itämerestä! Känn Östersjön! -oppimateriaali sopii 28.8. vietettävään ja Suomen koululaiset yhdistävään Itämeripäivään.

Esimerkiksi Mynämäki, Naantali ja Raisio näyttävät Minun mereni -elokuvan peruskouluissaan. Koulut aikovat hyödyntää elokuvaan liittyvää oppimateriaalia Itämeri-opetuksensa tukena koko lukuvuoden ajan.

Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio haastaa jo kuudetta vuotta kaikki Suomen päiväkodit ja koulut mukaan Syö Itämeri puhtaaksi -kampanjaan.

Itämeripäivää vietetään Naantalin lukion auditoriossa kello 17–20.

Tilaisuudessa kuullaan muun muassa vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuudesta ja kuinka yksityinen luonnonsuojelualue perustetaan, minkä lisäksi sukelletaan katsomaan, miltä Itämeri näyttää pinnan alla.

Kaupunkistrategia 2026:n toimenpiteeksi on kirjattu se, että kaupunki toimii Saaristomeren parhaaksi yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Ympäristö- ja ilmasto-ohjelman yhdeksi tavoitteeksi on asetettu Saaristomeren ja vesistöjen hyvä tila vuoteen 2030 mennessä.

Naantali on kartoittanut kesän aikana merenalaista luontoa sukeltamalla. Uuden kartoitustiedon avulla halutaan paikantaa Saaristomeren paikallisesti ekologisesti merkittävät merialueet, niin kutsutut PEMMA-alueet. Kartoituksia tehdään Rymättylän Korvenmaa-Pakinainen-Pähkinäisten seudulla. Työstä vastaa Alleco Oy.

Paraisten Lillholmenin uimarannalla järjestetään Itämeripäivänä ötökkäsafari.

Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Paraisten luonnonsuojeluyhdistys sekä Åbolands naturskola. Ötökkäsafarille mahtuu mukaan 20 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 24.8. mennessä osoitteeseen: parainen@sll.fi

Turun Itämeripäivää vietetään Forum Marinumin piha-alueella kello 15–19. Tilaisuudessa saadaan nauttia esityksistä, tutustua Itämeren luontoon ja suojeluun sekä kokeilla hauskaa Itämeri-rastirataa.

Itämeripäivän koko ohjelmaan voi tutustua osoitteessa: itameripaiva.fi/

Katariina Mäkinen-Önsoy