Eurooppa-foorumi järjestetään jälleen Turussa 27.–29. elokuuta 2025.
Tapahtuman järjestäjien mukaan kyseessä on Suomen merkittävin Eurooppa-politiikkaan keskittyvä tapahtuma.
Kolmipäiväinen foorumi tuo yhteen keskeisiä vaikuttajia, asiantuntijoita, päättäjiä sekä kansalaisia keskustelemaan Euroopan ajankohtaisista kysymyksistä ja tulevaisuuden haasteista jo kahdeksatta kertaa.
Tänä vuonna tapahtuman kantavana teemana on ”Maailma muuttuu – miten Eurooppa vastaa?”.
Foorumissa juhlistetaan myös Suomen 30-vuotista EU-jäsenyyttä.
– Kolmenkymmenen vuoden aikana Eurooppa ja koko maailma ovat kokeneet suuria muutoksia. Tämä merkkipaalu tarjoaa erinomaisen tilaisuuden pysähtyä miettimään, mitä EU-jäsenyys on merkinnyt Suomelle – ja millaista Eurooppaa haluamme rakentaa tulevaisuudessa, kertoo Eurooppa-Foorumi Turussa ry:n puheenjohtaja Matti Anttonen tiedotteessa.
– Tänäkin vuonna olemme yhdessä kumppaneidemme kanssa tehneet ohjelman, jossa Eurooppa-foorumin lavoilla nähdään merkittäviä vaikuttajia, asiantuntijoita ja kansalaisyhteiskunnan toimijoita niin kansalliselta kuin EU-tasolta, Anttonen jatkaa.
Eurooppa-foorumi pidetään Turun kaupunginteatterissa ja sitä voi myös seurata verkossa. Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Ilmoittautuminen Eurooppa-foorumiin alkaa elokuun alussa.
Turun Eurooppa-foorumi järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2018. Vuonna 2024 foorumi oli kolmipäiväinen hybriditapahtuma, joka keräsi paikan päälle ja verkkoon ennätykselliset 4400 osallistujaa. Puhujia oli 170 yli 40 tapahtumassa.