Skärgårdsteatern lähtee jälleen kesäkuussa seilaamaan saaristoon. Paraisille, Iniöön, Nauvoon ja Korppoon alueelle teatteri saapuu heinäkuussa omalla M/S Sälö -aluksellaan.
Teatterikorkeakoulun kanssa yhteistyössä tehty musiikkikomedia Bättre fäkta än illa fly! (Hätä keinot keksii!) nähdään kesän aikana kaiken kaikkiaan 16 paikkakunnalla. Tämän vuoden esityksen ohjaaja on näyttelijäntaiteen lehtori Tom Rejström. Esiintyjinä on yhdeksän opiskelijaa ruotsinkielisen näyttelijäntaiteen koulutusohjelmasta.
Komediaa säestää Oscar Fageruddin vastasävelletty musiikki ja lavastuksen suunnittelee Ivar Sundman. Tuotannosta vastaa Willjam Tigerstedt ja dramaturgina toimii Linnea Hermansson.
Kyseessä on Tom Rejströmin ja Martin Paulin kirjoittama ruotsinkielinen uutuusnäytelmä, joten 24. kesäkuuta Spjutsundissa, Sipoossa koettava ensi-ilta on myös näytelmän kantaesitys. Kaksikon kädenjälkeä on myös viimeisin Skärgårdsteaternin yleisömenestys I Lax och Lust vuonna 2023.
Skärgårdsteatern on Suomen ainoa ruotsinkielinen ammattimainen kesäteatteri. Se on tehnyt kiertueita pitkin ruotsinkielistä saaristoa eri aluksilla vuodesta 1969 alkaen.
Katariina Mäkinen-Önsoy