Tänä vuonna 30-vuotisjuhliaan viettävä Aboa Vetus Ars Nova on arkeologiaa ja nykytaidetta yhdistävä museo keskellä vanhaa Turkua.
Suomen ainoa arkeologinen museo Aboa Vetus on uudistunut ja se on jälleen huhtikuusta alkaen kutsunut tutustumaan maan alta esiin kaivettuun vanhaan Turkuun. Museosta löytyy tutkittavaa kaikenikäisille.
Menneeseen voi eläytyä pelaten, osallistumalla Haluatko arkeologiksi -tietovisaan tai leikkimällä suositulla nukkekodilla. Luutarhassa voi tunnistaa luita, tutustua eläinten historiaan ja mönkiä vaikka ison putkiluun läpi.
Kokonaan uusi keskiaikatasanne esittelee keskiaikaisia löytöjä ja tarjoaa konkreettisesti aivan uuden näkökulman koko museoon. Aikajana kertoo Turun ja maailman tapahtumista sekä Turun paloista ja tuhoista. Turun tuomiokirkon 3D-malli esittelee kirkon eri olomuodot 1300-luvun hirsikirkosta vuoteen 1760.
Rakennustöiden aikana on parannettu muun muassa museon äänimaisemaa sekä kiinnitetty entistäkin paremmin esteettömyyteen lähes koko museoalueella aivan vanhimpia kellareita lukuun ottamatta.
Ars Nova -museon taidenäyttelyt puolestaan esittelevät ajankohtaisia nykytaiteilijoita. Anu Tuomisen Neuloosi herbaariossa avautui 13. kesäkuuta samaan aikaan Sari Soinisen The Trees Are Not What They Seem -näyttelyn kanssa.
Keskiajan Turku -tapahtuma näkyy Aboa Vetus Ars Novassa torstaista sunnuntaihin 26.–29. kesäkuuta. Marko Lehtimäki kertoo keskiajan elävöityksestä pienoismallien avulla 26.6. ja 27.6. kello 12.
Historianelävöitysryhmä Iloinen Joutsen järjestää keskiajan muotinäytöksen Aboa Vetuksessa 28.6. ja 29.6. kello 13. Ohjelma sisältyy pääsylipun hintaan.
Katariina Mäkinen-Önsoy