E18-tiehankkeeseen liittyvien Raision Vesi Oy:n johtosiirtojen ensimmäinen osuus käynnistyi

0
751

Valtion E18-kehätien parantamishankeen myötä Raision Vesi Oy:lle syntyy vesihuollon verkostojen, eli vesijohdon, jätevesiviemärin sekä hulevesiviemärin siirtotarve.

Suunnittelua on tehty viime vuosina FCG Finnish Consulting Group Oy:n kanssa. Hanketta valvoo HTJ Oy, joka toimi myös Raision Vesi Oy:n rakennuttamiskumppanina. Urakoitsijaksi valikoitui kilpailutuksen myötä valituksi kokonaistaloudellisesti edullisimman hyväksytyn tarjouksen tehnyt VM Suomalainen Oy.

Raision Vesi Oy:n siirrettävät johdot ovat nykyisellään kulkeneet Nesteentien varrella, tulevan tie- ja tunnelialueen alla. Hankkeen ensimmäinen vaihe, jossa johdot siirretään tulevalta tiealueelta pois, on nyt käynnistynyt. Hanke toteutetaan yhdessä Raision kaupungin kanssa, jossa kaupungin osuuteen kuuluu katurakentaminen.

Hankkeessa tehdään myös osittain maaperän stabilointia. Urakka saadaan valmiiksi kevääseen 2026 mennessä, jolloin Väyläviraston on tarkoitus aloittaa varsinaisen tiehankkeen toteuttaminen.

Nyt alkavan infrarakennusurakan kokonaiskustannusarvio on 3,7 miljoonaa euroa.

Hankealueeseen kuuluvat pääosin Juhaninkuja, Opinpolku, Kreetankuja ja Martinkatu aina Raision kaupungintalolle saakka. Koko keskusta-alueen johtosiirtojen osalta karkea kokonaiskustannusarvio keskustahankkeen osalta on noin 8 miljoonaa euroa, ja tästä investoinnista loppuosa toteutuu tulevina vuosina.

Sen jälkeen E18-tiehanke jatkuu edelleen Raision keskusta-Naantali -osuudelle, ja tällä välillä johtosiirtoinvestointeja tulee lisäksi arviolta karkeasti 8 miljoonaa euroa. Hanke aiheuttaa lisäksi johtojen muutostarpeita muualla verkostossa, kuten tulevan uuden keskustan kaavan alueella, jotta vesihuollon verkoston kokonaisuus saadaan toimimaan. Raision Vesi Oy tiedottaa vaikutuksen piirissä olevia kiinteistöjä vesikatkoista säännöllisesti tekstiviestein sekä kiinteistökohtaisesti jaettavin tiedottein. Hanke aiheuttaa poikkeavia väliaikaisia liikenne- ja pysäköintijärjestelyitä alueella.

Yhtiön toimitusjohtaja Anders Öström toteaa tiedotteessa, että Raision Vesi Oy:n näkökulmasta hanke on laajuudeltaan poikkeuksellisen suuri, ja se määrittää yhtiön investointien kohdentamista useiden tulevien vuosien aikana. Hanke aiheuttaa nopealla aikataululla suuret investointikustannukset, jotka tullaan rahoittamaan yhtiön omistajan, Raision kaupungin, myöntämällä lainarahoituksella.

Rahoituskulut aiheuttavat painetta taksankorotuksille tulevaisuudessa. Tätä kehitystä onneksi kuitenkin hillitsee se, että Raisiosta on viime vuosina tullut erittäin kiinnostava kaupunki asumisen ja teollisuuden näkökulmasta. Uusien vedenkäyttäjien määrä on ollut viime vuosina myönteisessä kasvussa.

Turun Seutusanomat