Livia-torilla monipuolinen ohjelma

0
721
Tuorlan avoimet ovet ja Livia-tori houkuttelevat taas lähimatkailemaan Piikkiö Päivänä. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy / Turun Seutusanomien arkisto.
Tuorlan avoimet ovet ja Livia-tori houkuttelevat taas lähimatkailemaan Piikkiö Päivänä. Kuva: Katariina Mäkinen-Önsoy / Turun Seutusanomien arkisto.

Tuorlan avoimet ovet ja keväinen Livia-tori pidetään totuttuun tapaan samaan aikaan Piikkiö Päivä -tapahtuman kanssa.

Ammattiopiston Livian Tuorlan toimipaikassa ohjelmassa on 24.5. kello 10–15 taimi- ja kasvimyyntiä suoraan Tuorlan kasvihuoneilta sekä paljon maaseutuaiheista tekemistä koko perheelle. Mukana on Luomua Länsi-Suomesta -hankkeen oma Luomutori sekä muita paikallisia tuottajia. Myynnissä on myös pihakivien eriä.

Tapahtuma-alueena toimii ihastuttava Tuorlan kartanon miljöö sekä ihka-aito toimiva opetusmaatilaympäristö traktoreineen, eläimineen, kasvihuoneineen, lähiruokaviljelmineen ja upeine viheralueineen.

Luvassa on esimerkiksi koulutusesittelyjä, Vihannestarhalla kumppanuuskasvien esittelyjä, maaseudun eläimiä nähtävillä ja rapsuteltavana, tutustumista maa- ja metsätalouden koneisiin, traktoriajelutusta, kukkamandalan valmistusta sekä infoa kompostoinnista, biojätteestä ja kierrätetystä materiaalista tulevista lopputuotteista.

Opastetut asuntolakierrokset lähtevät Tuorlan Majatalon pääoven edestä kello 11 ja 13. Vesistökunnostuksen työnäytöstä voi seurata Maatalouden vesistöpolulla kello 10–14. Maatalouden vesistöpolulla, väriojan sorastuksessa ja lintulaudan kunnostuksessa on mukana Valonia.

Ruokailumahdollisuus opiskelijaruokala Tähkässä Tuorlan kartanossa kello 10.30–15. Myynnissä on myös kahvia, teetä ja pientä makeaa. Alueella myös muuta ruokamyyntiä, esimerkiksi Cafe-Villi, jossa luonnonvaratuottajien valmistamaa suolaista ja makeaa purtavaa ja juotavaa luonnon makuvivahteilla. Myytävänä myös Tuorlan kartanon tuotteita.

Tapahtumassa suositaan korttimaksua ja omia kesto-ostoskasseja. Alueella palvelee taimiparkki, johon voit jättää ostoksesi odottelemaan alueella kiertelyn ajan. Tapahtuma-aluetta kiertävät tuttuun tapaan pikkubussit, joiden kyytiin pääsee kättä heilauttamalla.

Tuorlasta Piikkiöön pääsee maksuttomalla bussikuljetuksella, joka lähtee Tuorlan Majatalon kulmalta puolen tunnin välein. Matkan varrella pysähdytään Lindroosin Puutarhalla. Bussi käy myös Kaarinan keskustassa päivän aikana.

Livia-torit ovat Ammattiopisto Livian järjestämiä koko perheen tapahtumia, joita järjestetään muutaman kerran vuodessa.

Katariina Mäkinen-Önsoy