Kesäkausi alkuun vapputansseilla

0
525

RAISIO.

Raision Huvilintu on tanssittanut ja viihdyttänyt ihmisiä jo 1960-luvulta asti. Aitoa suomalaista lavakulttuuriperinnettä vaaliva Huvilintu avaa ovensa kesään tuttuun tapaan vappuaattona.

Kesäkauden avajaisissa 30. huhtikuuta esiintyy suosittu kokoonpano Arto Nuotio, Jussi Lammela & Hariolax. Hariolax valloitti maamme tanssilavoilla jo 1980-luvulla. Tässä ”uusvanhassa” kokoonpanossa ovat mukana Arto Nuotio & Jussi Lammela sekä Hannu Pärssinen, Jyrki Lehti, Kari Lehtomäki, Reijo Ylinen ja Arto Hyötyläinen. Lavalle saadaan myös Janiina Lehtonen, Ville Mäkimattila & Putkiratio.

Huvilinnun lavatanssien järjestämisestä vastaa ryhmä alan ammattilaisia ja päävastuuta tanssi-iltojen sujumisesta kantaa Raision Kuulan puheenjohtaja Markku Appel.

Vuonna 1909 perustettu Raision Kuula ry on Raision kaupungin vanhin ja perinteikkäin urheiluseura. Seura tarjoaa nuorille mahdollisuuksia harrastaa, harjoitella ja kilpailla sekä yleisurheilussa että hiihdossa. Appel toimii aktiivisesti urheiluseuran monipuolisissa tehtävissä ja Huvilinnun lavalta kertyvä tulo menee suoraan urheilutoiminnan tukemiseen. Suomen huvijärjestäjien keskusliitto valitsi Huvilinnun lavan vuonna 2017 Vuoden huvijärjestäjäksi. Huvilintua voi myös vuokrata yksityiskäyttöön juhlatilaksi.

Kesä ja lavatanssit on kiistatta vetovoimainen yhdistelmä.

Huvilinnun luonnonläheinen sijainti ja toimiva lavakokonaisuus tarjoavatkin vuosittain loistavat puitteet herättämään ihmiset talviunilta. Viileän kauden jälkeen kaivataan lämpöä, valoisia kesäiltoja ja toiveet tanssien alkamisesta ovat aina korkealla. Vapun aikaan on joskus tupruttanut lunta, mutta useinmiten ensimmäinen tanssi-ilta on ollut todellinen portti kesäiseen lämpöön. Uuden vuodenajan vetovoimaa on ehdottomasti livemusiikki, joka kokoaa ihmiset yhteen.

– Joka vuosi pyrimme ohjelmiston suunnittelussa huomioimaan yleisön toiveita. Niin on tehty tänäkin vuonna. Vappu on jo ihan ovella ja talkoot käynnissä. Tanssi-illat alkavat kello 19, päättyvät kello 23 yhden orkesterin iloissa ja tuntia myöhemmin kahden orkesterin esiintyessä. Juhannuksena tanssitaan kahtena päivänä sekä juhannusaattona että -päivänä. Kesään mahtuu myös musiikkiteatteria. Tanssikausi jatkuu syyskuulle, kuvailee Huvilinnun lavan sielu ja sydän Appel.

Esiintymislavalle saadaan jälleen monipuolinen kattaus tanssimusiikin suosituimpia nimiä. Huvilinnussa voi tanssia tai tulla ihan vaan kuuntelemaan livemusiikkia. Pubin puolella voi nauttia pullakahvit tai lasillisen, lavalla on B-oikeudet.

Toukokuuhun startataan 3.5. Matti Sakarin & Pekkaniskan Poikien tahdeissa. Muita tanssittajia toukokuussa ovat Sinitaivas ja Antti Ahopelto & Etiketti, Ässät ja Heikki Koskelo & Helmi, Taikakuu ja Weranta sekä Finlanders. Muutokset ovat mahdollisia.

Turun Seutusanomat