72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille.
MYNÄMÄKI.
Kevään toinen 72 h varautuminen -ilta pidetään 2. huhtikuuta Mynämäen Yhteisötila Tuukissa. Wirmon Marttojen järjestämässä tilaisuudessa kuullaan ikuisesta kotivarasta, katsotaan varautumislaatikon sisältö ja tutustutaan kotitalouksien varautumissuosituksiin.
Suositus on, että jokainen olisi valmistautunut pärjäämään 72 tuntia eli kolme vuorokautta häiriötilanteissa, kuten sähkökatkoissa, myrskyissä tai vesihuollon häiriöissä. Suositus on tehty yhteistyössä viranomaisten ja järjestöjen kanssa.
Kotivara ei ole erillinen hätävarasto, vaan tuotteita käytetään ja kierrätetään koko ajan. Kannattaa siis koota kotivara sellaisista elintarvikkeista, joita tulee muutenkin käytettyä. Samalla voi miettiä, mitä ja miten voi tarvittaessa laittaa ruokaa sähkökatkon aikana.
Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät.
Marttojen tavoitteena on antaa valmiuksia varautua erilaisiin häiriötilanteisiin. Kolmen päivän kotivara -marttaillan jälkeen osallistujilla on käsitys, mitä omatoiminen varautuminen ja kolmen päivän kotivara on. Illan jälkeen jokainen osaa koota itselleen kotivaran ja kertoa siitä muille.
Ilmoittautumisia tilaisuuteen ottaa vastaan Eve Rusi, 043 824 3371, 27.3. mennessä. 72 h varautuminen -ilta on jäsenille ilmainen. Muilta peritään kahden euron kahviraha.
Katariina Mäkinen-Önsoy






