Kierrätysmyymälä Kisälli kokeilee pidempää aukioloa

Kierrätysmyymälä Kisälli kokeilee pidempää aukioloaikaa tiistaisin.

LIETO

Kierrätysmyymälä Kisälli avasi ovensa vuoden alussa Liedon keskustassa osoitteessa Hyvättyläntie 4. Myymälä sijaitsee niin kutsutulla Kauppapihalla ja sisäänkäynti tapahtuu sisäpihan kautta.

Uusi myymälä on otettu hyvin vastaan asiakkaiden keskuudessa. Ensimmäisen kuukauden aikana uudessa myymälässä kävi asiakkaita keskimäärin 93 päivässä.

Kovan kysynnän vuoksi, ja jotta myymälä voisi palvella asiakkaitaan vieläkin paremmin, Kisällissä kokeillaan pidempää aukioloaikaa tiistaisin. Kokeilun aikana Kisälli on avoinna tiistaisin aamuyhdeksästä kello 17:ään asti.

Kisälli toimii kierrätysperiaatteella. Myymälässä myytävät tuotteet, kuten esimerkiksi sisustustuotteet, kodin pientavarat ja tekstiilit, ovat kaupunkilaisten myymälään lahjoittamia.

Myynnissä olevat sähkölaitteet on luonnollisesti huollettu ja tarkistettu, joten ne ovat sähköturvallisia.

Kisällissä toimii lisäksi vuokrauspalvelu, jonka kautta voi vuokrata esimerkiksi peräkärryn, pöytiä tai ompelukoneen. Vuokraus on varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi jos tarvitsee peräkärryä kerran-pari vuodessa kuljettaessaan haravointijätettä jäteasemalle, tai jos tarvitsee pöytätilaa juhlien järjestämiseen.

Kierrätysmyymälä Kisälliin voi lahjoittaa itselleen tarpeettomiksi jääneitä, käyttökelpoisia kodin pientavaroita ja poistotekstiiliä. Tarkemmat tiedot vastaanotettavista tavaroista löytyy kierrätysmyymälä Kisällin omilta sivuilta: https://lieto.fi/palvelut-ja-asiointi/asuminen-ja-elinymparisto/kierratysmyymala-kisalli/

Kisällillä on myös oma kiertotalousyhteisönsä, Kisälli-yhteisö. Yhteisön jäsenille lähetetään uutiskirje muutaman kerran vuodessa ja jäsenille suunnataan omia tarjouksia. Yhteisöön voi liittyä Kisällin myymälässä.