
Pedagogian ja kirjallisuuden alan tutkimuksella pyritään motivoimaan lapsia ja nuoria harjoittelemaan lukutaidon eri osa-alueita entistä monipuolisin menetelmin.
KOULUTUS.
Lukutaidon edistämiseksi tehdään tärkeää työtä tutkijoiden, kirjailijoiden ja koulujen yhteistyössä. Kirjallisuuskasvatusta tukee TARU®-malli, jossa kehitetään tutkimuspohjaisesti lukemiseen kannustavia menetelmiä.

TARU® – Tarinoilla lukijaksi -mallia ovat vuodesta 2017 alkaen kehittäneet tutkija-opettajat Juli-Anna Aerila Turun yliopistosta ja Merja Kauppinen Jyväskylän yliopistosta. Malli on kokonaisvaltainen tapa johdattaa lapsia yksilöllisesti kirjallisuuden ja lukemisen poluille.
Viime vuonna tutkijat julkaisivat TARU®-oppaan, johon on koottu seitsemän erilaista taidelähtöistä, elämyksellistä ja helposti käytäntöön otettavaa menetelmää.
Oppaassa esitettävä lukuteatteri-menetelmä toimi raisiolaiskirjailija Reetta Niemelän innoituksena lukuteatterimateriaalin valmistelussa. Materiaali pohjautuu Niemelän omaan Musta Kuu -sarjaan (Lasten Keskus).
– Tutustuin menetelmään sattumalta vuoden 2024 keväällä. Olin aivan haltioissani lukutaitotutkijoiden kehittelemän menetelmän nerokkuudesta. Materiaali on nyt julkaistu netissä, vapaasti opettajien käytettävissä, Niemelä kertoo.
Opinkirjo tuottaa materiaalia ilmaiseksi kouluille.
Lukuteatterimateriaali sisältää valmiita käsikirjoituksia ohjeineen ja luovan kirjoittamisen harjoituksia.
Lisäksi siinä on Katri Kirkkopellon innostava, Musta kuu -sarjasta tuttu kuvitus.
Esiintyjät lukevat yleisölle etukäteen harjoitellun tekstin, jota on elävöitetty draaman keinoin muun muassa äänensävyillä, tempoilla ja dynamiikalla sekä kehon kielellä.
– Tavoitteena on lukunautinto samalla kuin lukemisen taito harjaantuu sekä harjoitellaan eläytymistä, sanoo Reetta Niemelä.
– Hauskojen sanataidetehtävien tarkoituksena on helpottaa lukemisen opettelua ja pääsyä kirjallisuuden maailmaan, Niemelä jatkaa.
Kaikkia materiaalin tekoon osallistuneita osapuolia yhdistää huoli lukutaidon heikkenemisestä – sekä ratkaisukeskeinen ote työhönsä lukutaidon edistäjinä.
– Samalla erilaisten kansalaisia tukevien järjestöjen rahoitusta leikataan, Niemelä toteaa.
– On hienoa, jos jotain voi tehdä itsekin lukutaidon heikkenemisen estämiseksi ja tämän tärkeän taidon edistämiseksi, lisää Niemelä.
Alun perin lukuteatteri – Readers Theatre kehitettiin Yhdysvalloissa heille, joilla on vaikeuksia lukemisen kanssa.
Heikko lukutaito linkittyy myös Suomessa lukemismotivaation puutteeseen. Lukuteatterissa lukeminen on toimintaa ja tekoja, yhteistä ideointia ja ilmaisun iloa. Tekstit luetaan paperilta, eikä niitä opetella ulkoa.
– Siinä on sosiaalinen aspekti, kun tekstejä työstetään yhdessä ja ryhmätyötaidot kehittyvät. Vaikka teatterista puhutaankin, niin kyseessä ei ole ulkoa opeteltava näytelmä, jota pitäisi esittää. Lukemisen kehittyminen tuo kuitenkin mukanaan samalla myös itsevarmuutta ja esiintymisrohkeutta, iloitsee Reetta Niemelä.
TARU®-oppaan materiaalin testaamista on tukenut MediaTaru®-hanke, jota rahoitti Media-alan tutkimussäätiö vuosina 2022–2024. Opinkirjon toiminnasta voi lukea lisää osoitteesta: www.opinkirjo.fi.
Katariina Mäkinen-Önsoy
Tiesitkö?
• Lukuteatterin lisäksi TARU®-oppaassa on esitelty ja opastettu usean muun elämyksellisen lukemisen menetelmän pariin, joita ovat hybridikirja, ennakointikertomus, muotokuvakollaasi, hiljainen kirja, kamishibai-teatteri ja iltasatukirjahylly. Ne ovat oppaassa lukuteatterin tapaan vaivattomasti käyttöönotettavassa, sovellettavassa muodossa.
Juttua on muokattu 20.1. kello 14.45 Opinkirjon rahoituksen osalta. Alkuperäisessä jutussa oli kommentti, jossa mainittiin rahoituksen loppumisesta toistaiseksi. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Opinkirjon rahoitus jatkuu edelleen säästötoimista huolimatta. Toimitus pahoittelee virhettä. Toiminnasta voi lukea lisää osoitteesta: www.opinkirjo.fi.