Jouluradio soi jälleen loppiaiseen saakka

Jouluradio soi jälleen, kun jo 21:s tuotantokausi alkoi.

JOULU 

21:nnen tuotantokautensa aloittanut Jouluradio soi jälleen Turun seudulla FM-taajuudella 93,8 sekä kaapelissa 98,40 (Elisa) aina loppiaiseen saakka. Kirkko Turussa ja Kaarinassa tuo kanavan joululahjaksi Turun seudulla asuville.

Kanavalla kuullaan edelleen rakkaita, perinteisiä ja toivotuimpia joululauluja, ja samalla soittolistoja monipuolistetaan. Jouluradio on aina antanut tilaa myös uusille tekijöille ja joululauluille.

Kahdeksalla persoonallisella nettikanavalla soi musiikki eri makuihin. Oma nettikanavansa on lasten joululauluille, klassisemmalle joulumusiikille ja kauneimmille joululauluille. Kanavien joukosta löytyy myös raskaamman musiikin Rouhea joulu, elokuvamaailman Happy Holidays, jouluhittien Popjoulu ja pohjoismainen Julradion.

Jouluradio on kahdeksan kanavan joulumusiikkiperhe ja verkkomedia. Monipuolisesti soivaa pääkanavaa voi kuunnella FM- ja kaapelitaajuuksien lisäksi myös RadioPlayerissa. Nettikanavat ovat kuunneltavissa Jouluradio.fi:ssä, Suplassa ja Elisa Viihteessä. Kuuluvuusalueilla asuu kolme neljäsosaa suomalaisista ja netissä kanavat kuuluvat kaikkialla.

Viime kaudella Jouluradio oli toista vuotta peräkkäin Kansallisen Radiotutkimuksen (KRT) mukaan Suomen kolmanneksi tavoittavin ja neljänneksi kuunnelluin radiokanava joulukuussa.

Jouluradion mahdollistavat evankelis-luterilaiset seurakunnat ympäri Suomen. Turun seudulla asuville Jouluradion mahdollistaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.