Suvilystit avaa Merimaskun kesän

TAPAHTUMAT.

Perinteisiä Merimaskun Suvilystejä vietetään jälleen lauantaina 15. kesäkuuta kello 11–15. Kirkkosalmen rannassa ohjelmassa on niin kuntoilua, musiikkia, markkinoita kuin palkitsemisia.

Päivä alkaa kello 11 Suvihölkän lähtölaukauksella. Merimaskun Ahdon järjestemä Suvihölkkä järjestetään nyt toista kertaa, ja vuosi sitten ollut ensimmäinen Suvihölkkä keräsi jo runsaan osallistujajoukon kiertämään noin kuuden kilometrin pituista saaristolenkkiä.

Merimaskun Rantamakasiinin edustalle levittyvillä Suvilystien markkinoilla myynnissä on tuttuun tyyliin monenlaista käsityötä ja edustettuna on saariston yrityksiä. Partiolaisten teltalta löytyvät maistuvat ja aina odotetut paikan päällä paistettavat letut. Naantalin Meripelastajat esittelevät omaa toimintaansa rannassa aluksena kera.

Merimasku – saariston helmi -laulu kajahtaa ilmoille laulaja-legenda Tarja Lunnaksen tulkitsemana heti kello 12 olevan vuoden Lossivahdin julkistamisen jälkeen. Merimasku – saariston helmi -kappaleen on säveltänyt ja sanoittanut Timo Havia. Kyseessä on sikäli kappaleen ensiesitys, että nyt se on saatu myös cd-levylle ja levy myyntiin Merimasku-Seuran toimesta.

Vuoden Lossivahdin julkistaminen on Merimaskussa pitkään jatkunut perinne ja kiertopalkintona olevan lossikapulan saajaa arvuutellaan ahkerasti etukäteen. Uudelle Lossivahdille kapulan tulevat luovuttamaan vuoden 2023 Lossivahdit Anne ja Jukka Linja.

Suvilystien markkinamusiikista vastaa tanssimusiikkia päivällä rannassa soittava Kelpo Duo ja illalla Suvilystien jatkoilla Rantamakasiinin terassilla kesäillassa musisoi trubaduri CjMikael.

Turun Seutusanomat