Aura on kiintoisa yhdistelmä nykyaikaa ja historian havinaa

Aura-teema

Auran kunnanjohtaja Terhi Källi yhdessä auralaisten yrittäjien kanssa.
Auran kunnanjohtaja Terhi Källi yhdessä auralaisten yrittäjien kanssa.

Kehittämistyötä ja konkreettisia toimia Auran kunnassa ohjaavat muun muassa toista vuotta käynnissä oleva elinvoimaohjelma ja täysin uusi ilmasto-ohjelma.

AURA.

Terhi Källi
Auran Kunnanjohtaja Terhi Källi avasi 4.–5. toukokuuta Auran Nuortentalolla järjestetyt Maalla on mukavaa -messut.

Auran kunnanjohtaja Terhi Källi pitää tärkeänä asukkaiden ja sidosryhmien osallistumista kunnan yhteisiin asioihin. Hyvänä esimerkkinä hän nostaa esille Auran tuoreen ilmasto-ohjelman.

– Teimme ilmasto-ohjelman ensimmäistä kertaa, joten oli todella hyvä saada Valonian asiantuntija mukaan sen valmisteluun. Osallistimme eri väestöryhmiä jo ohjelman valmisteluvaiheeseen. Osa toimenpiteistä on jo upotettu teknisen toimen toimintasuunnitelmaan. Tästä eteenpäin laajennamme ilmasto-ohjelmaan kirjattujen asioiden toimeenpanoa kaikille toimialoille. Vahvistamme myös viestintää niin, että kuntalaiset tietävät mitä ohjelman mukaisia toimia konkreettisesti tehdään, toteaa Källi.

Osallisuuteen kuntalaisia kannustaa myös Auran osallistava budjetointi, joka on edennyt toiseen vaiheeseen. Äänestys tapahtuu 7.–31.5. sähköisesti Lyyti-järjestelmässä tai paperilla Auran kunnanvirastolla (Tuulentie 1) aukioloaikojen mukaisesti arkisin kello 9–15.

Kuntatalouden läpinäkyvyyttä edistää avoin ostolaskudata. Tällä hetkellä Auran kunnan verkkosivuilla on julkaistu ostolaskudata vuodelta 2022. Edellisen vuoden data julkaistaan aina tilinpäätöksen hyväksymisen jälkeen, eli kesäkuussa verkkosivuilla julkaistaan ostolaskudata viime vuodelta.

Liikunta- ja matkailutoiminnot ovat tärkeitä Aurassa. Kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen kunta on saanut valtionavustusta.

– Aura kuuluu Varhan neljään pilottikuntaan, joissa luodaan elintapaohjauksen liikuntaneuvonnan palveluihin yhtenäistä toimintamallia, Terhi Källi kertoo.

Auran Aurinkoviikon ohjelma on juuri julkaistu Auran kunnan verkkosivuilla. Aurinkoviikko toteutetaan 10.–16. kesäkuuta yhteistyössä Auran kunnan, auralaisten yritysten ja yhdistysten kanssa. Luvassa on monipuolista tapahtumatarjontaa kaikenikäisille.

Avoimia ovia on esimerkiksi museoissa, liikuntapaikoilla ja teatterilla. Mukana tapahtumassa on myös Auran kirkko, joka avautuu tänä kesänä ensimmäistä kertaa tiekirkkona.

Elokuussa koittaa taas Aurajoen matkailutien isoin tapahtuma, Aurajoentien Kulttuuriralli.

– Aurajokea myötäilevä matkailutie on merkittävä reitti viiden kunnan alueella autoilijoiden lisäksi prätkäilijöille ja pyöräilijöille. Aurajoentien uusimmassa hankkeessa kootaan tarinoita matkailutiestä, kunnanjohtaja sanoo.

Reitin voi aloittaa Aurajoen alajuoksulta Turusta, josta tie jatkuu Lietoon, Auraan, Pyötyälle ja päättyy Oripäähän – tai toisinpäin yläjuoksulta alajuoksulle päin. Tie kuuluu museoviraston luokkaan valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt.

Elinvoimaan liittyviä hankkeita on käynnissä jatkuvasti. Auran elinvoimatyöryhmä järjesti esimerkiksi alkuvuodesta yrityskyselyn palveluihin, tapahtumiin ja tilatarpeisiin liittyen.

– Meillä on menossa Auranportin yritysalueen kehittäminen. Tarkoituksena on helpottaa yritysten sijoittumista alueelle, Terhi Källi toteaa.

– Yrittäjämyönteisyys on jo osa kunnan vakiintunutta toimintaa. Osana elinvoimatyöryhmän työtä on otettu käyttöön yritysvaikutusten arviointimalli, mikä tarkoittaa sitä, että vaikutukset yritysten toimintaympäristöön on arvioitu säännönmukaisesti tämän vuoden alusta, Källi lisää.

Auran kunnantalo.
Auran uutta kunnantaloa kelpaa esitellä.

Suomen Yrittäjien vuoden 2024 valtakunnallisen kuntabarometrin tulokset julkaistiin 14. toukokuuta.

– Aura pärjäsi jälleen upeasti. Säilytimme kahden vuoden takaisen asemamme maakunnan kolmanneksi yrittäjäystävällisimpänä kuntana ja paransimme sijoitustamme myös pienten kuntien valtakunnallisessa vertailussa sijoittuen sijalle 7. Vuoden 2022 vertailussa sijoituimme sijalle 10, iloitsee Källi.

Kunnanjohtajan mukaan hirrestä valmistettu uusi kunnantalo on mainitsemisen arvoinen paikka.

– Olemme olleet nyt vuoden verran uudessa kunnantalossa, jonka suunnitteluun pääsin mukaan juuri aloittaneena kunnanjohtajana.

Katariina Mäkinen-Önsoy