Kaasujalassa painetta

Alfa Romeo Tonale on nykyaikaisen näköinen auto, jonka ulkomuoto tuskin ärsyttää juuri ketään.

AUTOT 

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen automerkistä Alfa Romeo?

Uskon, että monen muunkin kuin allekirjoittaneen kohdalla ensimmäinen mielikuva on ”urheilullinen”.

Koeajoin italialaismerkin 160-hevosvoimaisen Tonale Veloce MHEV -mallin, eikä SUV-luokan eli citymaasturiksi luokiteltava auto jättänyt lopulta kylmäksi, vaan lunasti urheilulliset odotukset.

Kyseistä Tonale-mallia myydään myös reippaasti ärhäkämpänä 275-heppaisena plug-in -hybridinä.

160-heppaisen koeajoversion konepellin alla on 1,5-litrainen bensamoottori, jota avustaa 15 kilowatin sähkömoottori.

Koeajoni aluksi Tonale ei välittömästi herättänyt mitään ahaa-elämystä, vaikka olikin ensimmäinen ajamani Alfa Romeo. Ehkä odotukseni olivat jossain pilvissä – olenhan aina yhdistänyt italialaismerkin erittäin suorituskykyisiin ja urheilullisiin autoihin. Taisin sortua ajatukseen, että Tonale olisi lähempänä urheiluautoa kuin SUV-luokan perheautoa.

Koeajon edistyessä Alfa alkoi kuitenkin koko ajan tuntua paremmalta ja paremmalta. Ratin takana olevat vaihteiden siipivaihtimetkaan eivät enää haitanneet vilkun käyttöä, niinkuin ne aluksi tuntuivat tekevän. Itse ajoin kyllä koko koeajon ihan perinteisen automaatin varassa, enkä alkanut vaihdeläppien kanssa leikkimään.

Mitä enemmän kilometrejä mittariin kertyi, sitä enemmän kaasujalassani alkoi tuntua painetta. Alfa on suorituskykyinen – vaikkei tietenkään mikään urheiluautoraketti – ja etenkin moottoritiellä mieleni teki painaa kaasua oikein kunnolla ja kokeilla, miltä reipas vauhti Alfan ratissa tuntuu.

Nopeusrajoitukset kun ovat mitä ovat, kovat nopeudet jäivät testaamatta. Maantienopeuksilla auto tuntui kuitenkin todella jämäkältä, ja omasta mielestäni Alfalla voisikin olla mukava matkustaa pitkää matkaa – uskoisin, että Tonalen kyydissä jaksaisi ajaa vaikka Rukalle parilla stopilla. Ohituskiihtyvyydessä auton suorituskyky tuntui mielestäni oikein asialliselta.

Tonalessakin on luonnollisesti erilaisia ajomoodeja – taloudellisesta säästömoodista aina sporttiseen menoon – kuljettajan valittavana. Itse käytin enimmäkseen suorituskykyisintä ajomoodia, joka tarjoaa maksimihevosvoimat käyttöön. Siinäkin moodissa voi vielä valita jousituksen kovuuden – kovempi asetus ei välttämättä ole Suomen teille mukavin, mutta pehmeämpi moodi puolestaan pehmentää pomput ihan asiallisesti.

Ensipuraisuni Alfa Romeosta jätti ihan mukavan maun. Kyseessä on nykyaikainen, varsin suorituskykyinen ja mielestäni etenkin pitkässä ajossa oikein oiva ja soiva peli.

Marko Vuosjoki