Laskiaisrieha Ispoisten Makkaramäessä oli menestys

Makkaramäki on toiminut lasten pulkkamäkenä yli 50 vuotta. Kuva: Marja Salminen

LASKIAINEN

Laskiaissunnuntaina 11. helmikuuta Ispoisten Omakotiyhdistys järjesti kaikille yhteisen laskiaisriehan Makkaramäen juurella. Ihmisiä oli liikkeellä paljon, oli aurinkoinen päivä ja myös äänestäjiä oli liikkeellä paljon jalkaisin.

Makkaramäen laskiaistapahtumaan osallistui arvioilta noin 70 ihmistä, jotka viihtyivät pidempään ja lisäksi useita, jotka olivat osan aikaa.

Alueen puut oli koristeltu ilmapalloin ja viirein. Tilaisuus oli kantaaottava. Banderollissa luki ”Makkaramäki on säilytettävä”.

Tilaisuuteen oli kutsuttu Turun kaupunkiympäristön apulaispormestari Elina Rantanen, joka piti puheen täydennysrakentamisesta ja Turun tonttitilanteesta.

Kioskin ja Makkaramäen välinen alue on suunniteltu täydennysrakentamiseen. Siihen on suunniteltu rakennettavaksi neljän perheen rivitalo.

Vaikka talo ei ihan Makkaramäen juurelle ulottuisikaan, tulisi mäessä laskeminen kuitenkin olemaan vaarallisempaa, ja lasten ja nuorten äänet häiritsisivät rivitalossa asujia.

 

Puheensa jälkeen Elina Rantanen keskusteli Ispoisten asukkaiden kanssa. Hänelle jopa esitettiin toinen puistomainen alue, johon rivitalon voisi rakentaa, jotta Makkaramäki säilyisi lasten talvisena pulkkamäkenä.

Tarjolla oli paitsi rakentamisasiaa myös lapsille mäenlaskua, jäälinnan rakentamista ja erilaisia kilpailuja. Myös lannevanteita sai pyöritellä. Näyttävin mäenlasku -kilpailuun osallistui 12 lasta ja kolme näyttävintä palkittiin lähikaupan lahjakortein.

Lisäksi kaikki saivat grillimakkaraa ja mehua – sekä kuumaa että kylmää. Myynnissä olivat myös Ispoisten alueesta kertovat molemmat teokset: Ispoisten kirja ja Ispoisten kartanon mailla -kirja.

Kokoontumisalue oli tarkkaan valittu, koska yli 50 vuotta lapsille pulkkamäkeä tarjonneen Makkaramäen kohtalo on uhattuna.

Erityisen tarkkaan alueen asukkaat kuuntelivat Elina Rantasen puhetta, mutta kaunis sää houkutteli ihmisiä viihtymään paikalla pidempäänkin.