Aboa Vetus Ars Novassa on auennut Ravattulan Ristimäki -näyttely. Se valottaa Kaarinan puolella sijaitsevan metsäisen saarekkeen arkeologisissa tutkimuksissa selvinneitä seikkoja rautakauden ja keskiajan vaihteen elämästä Aurajoen varrella.
HISTORIA.
Turun arkeologisessa museossa Aboa Vetus Ars Novassa kurkistetaan yli 800 vuoden takaiseen elämään Aurajokilaaksossa. 29.9.2023–19.5.2024 esillä olevassa näyttelyssä pääsee tutustumaan Ravattulan Ristimäen kaivauslöytöihin ja hautalöytöön perustuvaan muinaispukurekonstruktioon.
Hautalöydön 41/2016 mukaisesti valmistettu puku on erityisen kiinnostava, koska vainajan vaatetuksesta säilyneet jäänteet paljastivat tietoa rautakauden ja keskiajan taitteen vaikutuksesta muotiin.
Tutkimus toi selvästi esiin, miten muoti oli muuttumassa rautakauden ja keskiajan taitteessa. Samalla se toi tietoa siitä, että rautakautista käsityöperinnettä edelleen arvostettiin.
Ravattulan puku on Suomen kymmenes tieteellinen muinaispukurekonstruktio. 1100- ja 1200-lukujen vaihteeseen ajoittuvaan pukuun kuuluu pellavapaita, villamekko, punaiset kangassukat, sininen villaesiliina ja pronssispiraalein koristeltu viitta.
1200-luvun alkupuolelle ajoittuva sukkalöytö on ainutlaatuinen Suomessa. Tätä ennen varsinaissuomalaisista naisenhaudoista on tunnistettu perinteistä rautakautista tyyliä edustavia, kapeasta villakangaskaitaleesta säären ympärille kiedottuja, säärisiteitä.
Mekoksi nimetty vaate on villatoimikasta, jonka kuvio muodostuu kahden erivärisen tai -sävyisen loimi- ja kudelangan vuorottelusta.
– Ravattulan pukuun kuuluu monesta suorasta kappaleesta ommeltu mekko, jonka saumat eivät kavennu ylöspäin ainakaan niiltä osin, mitä alkuperäisestä tekstiilistä oli jäljellä. Mekkoon saimme istuvuutta kainaloiden alle tehdyllä vetopoimutuksella, kertoo tekstiileihin perehtynyt paimiolainen arkeologi Jaana Riikonen.
Lähtökohtana muinaispuvun villa- ja lankavalinnoille ovat muun muassa kuitu- ja värianalyysitutkimukset.
– Mekkokankaasta erottui tuoreeltaan valomikroskoopin alla punakeltainen sävy, mutta Belgian laboratoriossa todettiin, että siinä ei ole mitään väriainetta, Riikonen selventää syytä Ravattulan puvusta valmistetuille, toisistaan hieman poikkeaville versiolle.
Ajankohdan kalmistoissa kasvikuidut ovat yleensä heikosti säilyneitä, ja niitä on vaikea erottaa toisistaan.
– Teimme pukuun pellavapaidan perinteisen mallin mukaan, sillä se on nokkosta helpommin löydettävissä oleva sekä edullisempi kangasmateriaali, Riikonen sanoo.
Valintaa tukee myös se, että hienon pellavakankaan jäänteitä on löytynyt muistakin Ristimäen naisenhaudoista, eräästä haudasta jopa paidan päärmätty hihansuu.
Kaarinan kaupungin alueelle kuuluvalla Ravattulan Ristimäellä sijainnut hauta paljastui Turun yliopiston arkeologian oppiaineen kaivauksilla syksyllä 2016.
Samalta paikalta löydettiin vuoden 2013 elokuussa Suomen vanhin tunnettu kirkonjäännös.
Ravattulan Ristimäki tunnetaan tämänhetkisen tiedon mukaan Suomen vanhimpana kirkonpaikkana, jonka arkeologiset tutkimukset ovat tuoneet paljon tietoa aiemmin vähemmän tunnetusta elämästä rautakauden ja keskiajan taitteessa.
Muinaispukurekonstruktion ensimmäisten mallikappaleiden lisäksi on julkaistu myös puvun valmistukseen opastava ohjekirja. Ravattulan muinaispuku – Tutkimukset ja valmistusohjeet -teos ilmestyi viime huhtikuussa. Kirjasta löytyy perustelut pukurekonstruktion niille ratkaisuille, joille ei löydy suoria todisteita pukuhaudasta.
Upean havainnollistavasti kuvitetussa kirjassa kerrotaan hautalöydöstä ja tutkimuksista, joiden antamaan tietoon Ravattulan puku pohjautuu, esitellään muinaispukuhankkeen eri vaiheet sekä annetaan yksityiskohtaiset ohjeet puvun ja sen kanssa käytettävien jalkineiden valmistamiseen.
Katariina Mäkinen-Önsoy
