Sauvon Vahtisten kulttuurikesässä iloleikkiä Aleksis Kiven tyyliin

Vanhat evakkokärryt kolisevat SELKUn Nummisuutarit-näytelmässä, joka perustuu Aleksis Kiven vuonna 1864 kirjoittamaan tekstiin. Kuva: Sauvon Elävän Kulttuurin Seura (SELKU) ry.
Vanhat evakkokärryt kolisevat SELKUn Nummisuutarit-näytelmässä, joka perustuu Aleksis Kiven vuonna 1864 kirjoittamaan tekstiin. Kuva: Sauvon Elävän Kulttuurin Seura (SELKU) ry.

Sauvon Kotiseutumuseon kesänäyttely on rakennettu Aleksis Kiven Nummisuutarien hengessä. Klassikkonäytelmää pääsee seuraamaan SELKU ry:n kesäteatterissa Vahtisten Kulttuurimäellä.

SAUVO.

Aleksis Kivi on kantavana teemana Sauvon Vahtisten kulttuurikesässä. Kansalliskirjailijaamme liittyvä tapahtumakokonaisuus alkoi toukokuun lopulla yöjuoksulla ja jatkuu Sauvon Kotiseutumuseon Niin muuttuu maailma Eskoseni -kesänäyttelyllä. Kesänäyttelyn avajaisia Vahtisten Kulttuurimäellä vietetään 13. kesäkuuta.

Sauvon Museon Tuki ry:n ja Sauvon Elävän Kulttuurin Seura (SELKU) ry:n yhteistyössä järjestämän luentosarjan aloittaa 15.6. lavastaja Juha Lukalan Kivi kuvataiteessa -luento. Porvoon museon johtaja Johanna Lehto-Vahtera luennoi tiistaina 20.6. tarkastellen Aleksis Kiven vaikutusta suomalaisuuteen.

Luentosarjan päättää 6.7. kulttuurihistorioitsija, FT Tom Linkinen luennollaan Nummisuutareita silloin ja sittemmin – Nummisuutarien kulttuurihistoria. Ilmaiset luennot järjestetään Sauvon Kesäteatterin näyttämöllä. Museo ja kahvila ovat auki ennen luentoja.

Lasten museopäivässä on 1.7. luvassa muun muassa puumerkkien painantaa ja keskiviikkona 5.7. pidetään yhteislaulutilaisuus Kiven teksteihin pohjautuvista lauluista.

Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry:n Nummisuutarit saa ensi-iltansa Sauvon kesäteatterissa 7. heinäkuuta.

– Se on aito suomalainen, vanhaan kulttuuriin sijoittuva teos, johon olemme tarttuneet raikkaalla otteella. Kiven alkuperäisen näytelmätekstin sitaatti ”Elämä on iloleikki” sopii oikein hienosti kuvaamaan myös meidän esitystämme Sauvossa, Aleksis Kiven klassikon Sauvoon ohjaava Hannele Moilanen sanoo.

Moilanen kertoo, että näyttelijät ovat tehneet suuren työn opetellessaan vuorosanoja vanhalla kielellä.

– Kieli oli nimenomaan yksi tärkeimmistä syistä näytelmätekstin valinnassa. Alkuperäistekstiä kunnioittaen olemme kiinnittäneet erityistä huomiota sanajärjestykseen ja rytmitykseen kuiskaajamme Tarja Jokisen avulla, hän jatkaa.

Kesäteatteria tehdään SELKUssa siitä lähtökohdasta, että kaikki halukkaat pääsevät mukaan esityksen tekoon.

Näyttämöllä nähdään 24:n innokkaan, ikähaitariltaan 8–80-vuotiaan, teatteriharrastajan ryhmä ammattinäyttelijällä vahvistettuna.

– Meillä on täällä ihana porukka kaikenikäisiä teatterintekijöitä, joista jokainen on rooliin hypätessään ottanut vastaan oman henkilökohtaisen haasteensa, ohjaaja iloitsee.

Hannele Moilasen mukaan teatteriharrastus SELKUssa on monipuolinen kokemus.

– Kansanmusiikin maailmaan olemme tutustuneet Värttinästäkin tutun muusikon Susan Ahon johdolla. Tanssiharjoitukset meille on vetänyt lavatanssijumppa- eli lavis-ohjaajana toimiva Riitta Lindroos, Moilanen lisää.

Elokuun viimeinen viikonloppu Muinaistulien öineen ja Varsinais-Suomen museopäivineen tuo ohjelmaa myös Vahtisten kulttuurimäelle.

– Heinäkuun esitysten lisäksi on tulossa kaksi iltanäytöstä, 25.8. ja 26.8., joita varten asennamme valaistusta tunnelmaa luomaan, Moilanen sanoo.

Esityskausi: 7.7. – 26.8.2023.

Katariina Mäkinen-Önsoy