Oscar-ehdokkuuksia Turussa tehdylle elokuvalle

    Bill Nighy on ehdolla parhaan miespääosan palkinnon saajaksi 13. maaliskuuta pidettävässä Oscar-gaalassa. Turkulainen tuotantoyhtiö Filmgate Finland on osallistunut elokuvan visuaalisten tehosteiden tekemiseen.

    ELOKUVAT

    Bill Nighyn tähdittämä elokuva Living on saanut kaksi ehdokkuutta Yhdysvaltain Oscareissa ja kolme ehdokkuutta brittien vastaavassa palkintogaalassa eli BAFTAssa. Filmgate Films on elokuvan osatuottaja ja VFX-jälkitöitä on tehnyt turkulainen Filmgate Finland. Elokuvaa on tukenut Länsi-Suomen elokuvakomissio.

    Länsi-Suomen elokuvakomissio iloitsee Living –elokuvan lukuisista ehdokkuuksista. Turkulainen tuotantoyhtiö Filmgate Finland on osallistunut elokuvan visuaalisten tehosteiden, eli VFX:n tekemiseen yhdessä ruotsalaisen sisaryhtiönsä Filmgaten kanssa. Elokuva on saanut tuotantotukea Business Finlandilta ja Länsi-Suomen elokuvakomissiolta.

    -On mahtavaa, että Turusta löytyy Filmgate Finlandin ansiosta nykyään osaamista myös kansainvälisen tason visuaalisista erikoistehosteista. Turun seutu tarjoaakin nyt palveluita elokuvatuotannoille laajemmin kuin koskaan, iloitsee elokuvakomissaari Teija Raninen Länsi-Suomen elokuvakomissiosta.

    Livingin Oscar-ehdokkuudet ovat paras miespääosa -sarjassa, jossa elokuvan tähti Bill Nighy on ehdolla, sekä parhaan sovitetun käsikirjoituksen sarjassa, jossa ehdokkaana Oscarin saajaksi on Kazuo Ishiguro. Bafta-gaalassa Living  on edellä mainittujen lisäksi ehdolla parhaaksi brittielokuvaksi.

     

    Living kertoo 1950-luvun virkamiehestä (Bill Nighy), joka kamppailee hengenvaarallisen diagnoosin kanssa ja alkaa etsimään elämälleen tarkoitusta. Käsikirjoitus pohjautuu japanilaiseen elokuvaan Ikiru (1952), ja Livingin käsikirjoituksen on siis kirjoittanut Nobel-voittaja Kazuo Ishiguro.

    Tuottaja Stephen Woolleyn (The Crying Game, 1992 ja Carol, 2015) ja ohjaaja Oliver Hermanuksen draamaelokuva Living sijoittuu 1950-luvun Lontooseen, jonka luomisessa valkokankaalle turkulainen Filmgate Finland on ollut mukana.

    -On ollut mahtavaa päästä osatuottamaan tällaista elokuvaa ja lisäämään Pohjoismaista yhteistyötä. Livingin VFX toteutettiin Göteborgissa ja Turussa, tuottaja Sean Wheelan kommentoi Filmgatelta.

    Filmgate Finland osallistui viime vuonna Livingin lisäksi neljään kansainväliseen elokuvatuotantoon. Parhaillaan työn alla on Michael Cainen tähdittämä The Great Escaper. Filmgate Finland on tuotantoyhtiö, joka sekä tuottaa elokuvia että tarjoaa VFX-jälkituotantopalveluita.

     

    Filmgate Films on kansainvälisesti palkittu tuotantoyhtiö, joka on ollut mukana yli 40 elokuvassa viimeisen kahdentoista vuoden aikana. Näihin kuuluvat mm. Living (BAFTA ja Oscar-ehdokas), R.M.N. (2022 Cannesin pääsarja), Rambo: Last Blood ja The Hitman’s Wife’s Bodyguard.

    Länsi-Suomen elokuvakomissio kuuluu Elämysteollisuus-kärkialaan Turku Science Park Oy:ssä. Turku Science Park Oy on voittoa tavoittelematon Turun seutukunnan yhteinen kehitysyhtiö, joka tekee tiivistä yhteistyötä alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti kaikkien elinkeinotoimijoiden kanssa.

    Oscar-palkinnot jaetaan 13. maaliskuuta. Bafta-gaala pidettiin 19. helmikuuta Turun Seutusanomien jo mentyä painoon.