Pyhärannan vahvuudet esiin uuden verkkosivuston myötä

Verkkopalvelu kunnan käyntikorttina

"Suunnitelmissa oli tuoda verkkosivuilla monipuolisesti esiin eri-ikäisten pyhärantalaisten asukkaiden ja yhdistysten arki, tapahtumat ja tarinat. Tekniikka oli rakennettu sivuille valmiiksi, mutta kuvaus ja tarinoiden keruutyö jähmettyi pandemian suljettua ovet puoleen jos toiseenkin. Toivottavasti se saadaan käynnistettyä kuitenkin uudelleen”, Sari Toivonen Idearäätäli Oy:stä sanoo. Kuva: Esa Urhonen.

Pyhärannan nettisivu-uudistuksesta kehkeytyi mielenkiintoinen kunnan historiaa ja nykyisyyttä peilaava projekti.

PYHÄRANTA. Pyhärannan kunnan uusista verkkosivuista voi antaa palautetta sivuilta löytyvän lomakkeen kautta. Uudistusta on kommentoitu aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa joulukuun ensimmäiseen päivään ajoittuneesta julkistuspäivästä alkaen. Nettisivu-uudistuksen toteuttaneen Idearäätäli Oy:n toimitusjohtaja Sari Toivonen kertoo, että palaute on ollut enimmäkseen myönteistä.

– Verkkopalvelu elää mukana kuntalaisten arjessa ja sen on tarkoitus kehittyä jatkuvasti. Sähköinen asiointi verkossa lisääntyy ja kuntalaiset odottavat entistä aktiivisempaa ajankohtaisviestintää niin päättäjiltä kuin kunnan työntekijöiltä ja viranhaltijoiltakin verkossa, toteaa Toivonen.

Kaikilta toimialoilta löytyy varmasti jotakin kerrottavaa. Siksi Idearäätälin suunnitelmissa on myös ollut sisällöntuottamiskoulutus kuntaviestinnän tuottajille.

– Kun verkkosivujen ohjelmointiarkkitehtuuri on suunniteltu joustavaksi ja ammattitaidolla on uudet ideat helppo valjastaa palvelemaan sivujen eri käyttäjäryhmiä, Toivonen lisää.

Pyhärannan kunnassa viestinnän ja vuorovaikutuksen kehittäminen otettiin erityiseen tarkasteluun vuosille 2017–2021 valmistetussa strategiassa.

Osana tätä työtä käynnistettiin myös nettisivuston uudistamisprojekti.

– Sanonta ”Pistää kroppansa likoon” kuvaa hyvin Pyhärannan kunnan verkkosivuston uudistamisprojektin aloitusta. Tutustumalla kunnan historiaan, arkipäivän haasteisiin ja strategisiin linjauksiin avautui näkymä pienen ja persoonallisen maalaiskunnan elämään. Kokemusta vahvisti Pyhärannan kylien kiertäminen ja tieto siitä, että oman suvun merenkävijät evakkoasutettiin sodan aikana Rihtniemen kylään, kertoo Sari Toivonen.

Idearäätäli Oy:llä oli entuudestaan paljon kokemusta eri kuntien viestintä- ja verkkopalveluiden suunnittelusta.
– Verkkopalvelu on kunnan käyntikortti ja nykyisin monelle kuntalaiselle jo tutumpi tietolähde ja asioimispaikka kuin kunnantalo. Parhaimmillaan verkkosivusto voi toimia kuntalaisten aktiivisena osallistumisen edistäjänä, palveluista ja päätöksenteosta tiedottajana sekä vaikuttamiskanavana. Verkkosivustolla on myös merkittävä ja vahva rooli kunnan vetovoimaisuuden markkinoinnissa, Toivonen tiivistää.

Pyhärannan verkkosivuston kehittämisessä huomioitiin eri käyttäjäkohderyhmät ja käyttäjälähtöinen suunnittelu.
– Erityistä huomiota kiinnitettiin selkeyteen, visuaalisuuteen ja saavutettavuuteen. Tiedon ja palvelujen tarjoaminen verkon kautta mahdollisimman monelle kuntalaiselle iän, sosiaalisen aseman tai fyysisten ominaisuuksien rajoittamatta on haasteellista mutta nykyisin jo digipalvelulain mukaan välttämätöntä, jatkaa Toivonen.

Palvelumuotoilusta on viime vuosina kehkeytynyt eräs tärkeimmistä palveluiden kehittämismenetelmistä, myös kuntasektorilla.

Palveluprosessin kehittämisessä toimii Idearäätäli Oy:n Sari Toivosen mukaan mainiosti kysymys: Miten palvelu verkossa sujuisi, jos se onnistuisi parhaalla mahdollisella tavalla?
– Innostavaa oli lähteä suunnittelemaan uusia verkkosivuja, kun mukaan kehittämiseen saatiin kunnanjohtaja Harri Hiitiön osaavaa näkemystä palvelukehityksen nykylinjoista kuntakentällä. Hän korosti asukkaiden ja eri sidosryhmien osallistamisen merkitystä palvelukehityksessä. Kuntalainen voi nykyisin olla aktiivinen palveluiden kehittäjä ja tuottaja. Parhaimmat asiakaskokemukset nousevat arjesta, toteaa Toivonen.

Verkkosivuilla tuodaan esiin Pyhärannan vahvuuksia ihmisten muuntojoustavassa elämäntavassa etätöineen ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksineen.
– Pyhäranta sijaitsee lähellä isoja kaupunkikeskuksia vehreän luonnon ja puhtaan meri-ilman äärellä. Ne ovat arvoja ja vetovoimatekijöitä, joita moni nykyään arvostaa, Toivonen kertoo.

Katariina Mäkinen-Önsoy

 

 

Tiesitkö?

• Verkkosivujen kehittämiseen nimettiin Pyhärannan kunnassa oma työryhmä, joka toteutti muun muassa ennen sivujen julkaisua käyttäjätestausta ja kehittämisvinkkien keruuta. Saadun palautteen pohjalta tehtiin vielä kehitystyötä ja loppuhiontaa verkkosivuille ennen niiden julkaisua.
• Kuntalaisten on mahdollista antaa palautetta Pyhärannan uudistetusta verkkopalvelukokonaisuudesta nettisivujen lomakkeen kautta.

”Visuaalisuus korostuu voimakkaasti nykyviestinnässä. Se toimii kiinnostuksen herättäjänä ja mielikuvien luojana. Siksi oli erityisen hienoa, että mukaan projektiin saatiin myös pyhärantalainen kokenut valokuvaaja Esa Urhonen”, nettisivu-uudistuksen toteuttaneen Idearäätäli Oy:n toimitusjohtaja Sari Toivonen sanoo. Kuva: Esa Urhonen.