Liikekeskus on Varissuon sydän

Varissuon liikekeskus

Varissuon liikekeskuksen tilanne on melko hyvä, vaikka koronavirus vaikuttaa liiketoimintaan. Parempia aikoja odotetaan innolla.

Turun Varissuolla sijaitseva liikekeskus on tärkeä ostoskeskittymä lähialueen asukkaille. Se on liikekeskuksen kiinteistöpäällikkö Tero Hokkisen mukaan tarpeeksi pieni ja paikallinen, mutta täynnä palveluita.
– Varissuon liikekeskuksen päivittäistavarakauppaan keskittyvät palvelut vastaavat hyvin asiakkaiden tarpeeseen.

Tärkeisiin palveluihin kuuluvat myös leipomo, kahvila, kuntokeskus ja autokoulu. Myös apteekki palasi K-supermarkettia vastapäätä viime joulukuussa.
– Apteekin paluu oli tärkeä asia. Vuonna 2019 avannut kuntokeskus on ollut suosittu. Viime keväänä aloittanut autokoulukin on päässyt hyvin alkuun, Hokkinen sanoo.

Tällä hetkellä vapaita vuokrattavia tiloja liikekeskuksessa ei ole. Vain entisen Bar Oliverin kolme vierekkäistä liiketilaa ovat tyhjillään. Tilat tarvitsevat remontin ennen kuin ne voi ottaa käyttöön.

Korona ei ole vaikuttanut suuresti Varissuon liikekeskukseen.
– Päivittäistavarakauppaan se on vaikuttanut päinvastaisesti. Ravintoloilla oli vaikeita hetkiä viime keväänä. Take away on hyvä esimerkki siitä, miten ravintolat sopeutuivat uuteen tilanteeseen, kertoo Hokkinen.

Varissuon sydämessä tunnelma on odottava. Liikekeskuksen asiakkaat, yrittäjät ja omistaja toivovat elämän palautuvan normaaliksi jälleen.
– Liikekeskuksella on tärkeä rooli myös tapahtumapaikkana. Tapahtumia järjestetään varmasti, kun se on taas mahdollista, Hokkinen toteaa.

Katariina Mäkinen-Önsoy