Kolmivuorotyö sairaalassa hektisellä osastolla ei olisi jokaisen valinta, mutta Sari Bergmanille työ sairaanhoitajana valikoitui aivan luonnostaan.
KAARINA.
Vuodesta 1986 Turun yliopistollisen keskussairaalan traumaosastolla työskennellyt kaarinalainen Sari Bergman kohtaa työssään päivittäin asioita, joita suurin osa ihmisistä ei kohtaa koskaan: muun muassa onnettomuuksissa olleita potilaita, lonkkansa murtaneita ikäihmisiä, itsemurhaa yrittäneitä ja infektiopotilaita. Työ traumaosastolla on hänen mukaansa nopeatempoista ja potilaat vaihtuvat lyhyellä aikataululla.
– Potilaita on laidasta laitaan. Pienessä ajassa heidät otetaan vastaan, hoidetaan ja lähetetään taas eteenpäin, jotta on tilaa uusille potilaille. Vaihtuvuus on aivan valtava. Paljon on myös muuttunut, sillä ennen nilkkamurtumapotilaat saattoivat olla osastolla muutamia päiviä, mutta nykyään he lähtevät kotiin jo leikkausta seuraavana päivänä, Bergman kertoo.
Työnsä parhaimpina puolina Bergman nimeää työkaverinsa ja -yhteisön, jossa asioita käydään läpi huumorin voimalla ja tehdään työtä yhtenä tiiminä. Miinuspuolia sairaanhoitajan työssä on ajoittain liian kovaksi kasvava kiire. Kolmivuorotyötä Bergman ei koe huonona asiana.
– Saan käyttää omaa tietotaitoani paljon, ja työnantajani luottaa minuun ja antaa vastuuta. Töitä saa tehdä omalla persoonalla. Pidän hoitotyöstä. T-sairaalassa on todella hyvät puitteet, ja töihin on aina kiva mennä. Ajoittain on kova kiire, sillä päivystävän osaston ruuhkahuippuja ei pysty ennustamaan. Moni kokee myös vuorotyön haasteellisena, mutta itse pidän arkivapaista. Joka toisena jouluna olen myös töissä, mutta siihen on tottunut, kun tietää miten vapaat menevät pyhien suhteen. Nämä ovat asennoitumisjuttuja.
Haastavia potilaita
Hoitoala valikoitui kuin itsestään Bergmanin uraksi. Hän kertoo suvussaan olleen paljon hoitajia: esimerkiksi kaksi Bergmanin tätiä työskentelivät alalla. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla Bergman muutti Turkuun, jossa hänen puolisonsa opiskeli.
– 80-luvulla oli äärettömän vaikeaa päästä sairaanhoitajakouluun, joten kävin sen takia ensin apuhoitajakoulun. Aloitin traumaosastolla vuonna 1986, ja opiskelin sairaanhoitajaksi työn ohella. En oikeastaan ajatellutkaan mitään muuta alaa, Bergman sanoo.
Traumaosastolla työskentelyn lisäksi hän on keikkaillut Kaarinan terveyskeskuksessa.
Hän on ollut muuten traumaosastolla töissä, mutta keikkaili parin vuoden ajan Kaarinan terveyskeskuksessa, kunnes palasi kuluvana vuonna takaisin traumaosastolle. Bergmanin mukaan on itsestäänselvää, että työssä kohtaa haastavia potilaita.
– Elämänmeno näkyy heissä. Ikävintä ei ole esimerkiksi kolarissa loukkaantuminen vaan se, kun potilaiden elämässä on paljon kaikkea kurjaa. Sosiaaliset ongelmat ja päihteiden käyttö on lisääntynyt ja se näkyy potilaissa. Niihin asioihin ei kuitenkaan voi mennä mukaan. Ne ottaa työnä, on aidosti läsnä hetkessä mutta kotiin lähtiessä jättää työasiat töihin. En tiedä kuuluuko se hoitajan luonteeseen, että en koe työasioiden kuormittavan minua kovinkaan usein.
Tuntematon uhka
Viime kevät oli Bergmanille työn puolesta raskasta aikaa, vaikka hän ei ole työskennellyt koronaviruksen sairastuttamien potilaiden kanssa. Traumaosasto kuitenkin valmistui koronapotilaiden suuren määrään, mutta kevät oli osastolla rauhallinen.
– Koronavirus oli kuitenkin tuntematon uhka, kun ei tiedä, mitä päivä tuo tullessaan. Ohjeistukset vaihtuivat jatkuvasti ja se oli raskasta, kun oma pää ei tuntunut pysyvän niiden perässä. Silloin myös pelkäsi tuovansa viruksen kotiin, kun oma puoliso ja lapset olivat etätöissä ja -opinnoissa ja itse tekee lähityötä. Kesäloman alkaessa takki oli kyllä tyhjä, Bergman sanoo.
Traumaosastolla ei ole tähän päivään mennessä ollut koronaviruspositiivisia potilaita, eikä Bergman myöskään itse pelkää sairastumista. Osastolla testataan potilaita herkästi, jos potilas alkaa oireilla siellä ollessaan.
– Jos potilas yskii ja on kuumeinen, niin hänestä otetaan heti pikatesti. Vastaus tulee muutamassa tunnissa. Moni voi kuitenkin olla oireeton ja silti tartuttava. Me olemme kuitenkin hyvässä asemassa tämän suhteen, ja ollaan hienosti selvitty jo tähän saakka.
Koronavirusepidemiasta huolimatta Bergmanin työ jatkuu entiseen malliin, sillä hoidettavia potilaita riittää. Vaikka työasiat eivät seuraa Bergmania vapaa-ajalle, onnistumiset jäävät muistiin.
– Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat ne, kun monivammapotilas tulee teholta ja tuntuu, ettei millään saada häntä kotiuttamiskuntoon, mutta pitkän hoidon päätteeksi potilas alkaa pärjätä ja lopulta lähtee kotiin. Ne ovat niitä positiivisimpia hetkiä.
Liisa Kallio
