Laaja rikosvyyhti selviämässä

Poliisin tehtävät joulun aikaan lisääntyivät viime vuodesta. Kuva: Seutusanomien kuva-arkisto.

POLIISIUUTISET.

Lounais-Suomen poliisi on tutkinut laajaa asiakokonaisuutta, jossa on ollut kiinniotettuna, pidätettynä ja vangittuna yhteensä yhdeksän epäiltyä. Keskiössä on kesän aikana Varsinais-Suomessa tapahtunut omaisuusrikosten sarja, jonka jäljille poliisi pääsi poliisikoiran ansiokkaan työn johdosta.

Rikosvyyhti lähti purkautumaan elokuun 13. päivä, kun poliisi sai hälytystehtävän Raisioon, missä ilmoitettiin metallialan yritykseen kohdistuvasta murtoepäilystä. Tekijät lähtivät pakoon, mutta partion päästyä paikalle poliisikoira jäljitti tekopaikan läheisyydestä kiinni yhden epäillyn tekijän, joka otettiin kiinni. Yrityksen pakettiautoon lastattu omaisuus jäi tuolloin tekopaikalle.

Kyseessä oli kolmas samaan yritykseen kesän kuluessa tehty varkaus tai varkauden yritys. Kiinnioton myötä esitutkinnassa selvitettiin myös aiempia kahta tapausta ja niihin liittyviä osallisia.

Sarjan ensimmäistä, kesäkuussa tapahtunutta tekoa on tutkittu törkeänä varkautena ja tuhotyönä. Metallialan yrityksestä anastettiin tuolloin arvokkaita laitteita ja työkaluja, joista osa on jo saatu takaisin. Anastetun omaisuuden kuljettamisessa käytetty, samasta yrityksestä anastettu pakettiauto löytyi Kemiönsaaresta poltettuna 9. kesäkuuta.

Keskimmäistä tekoa tutkitaan varkautena ja viimeistä törkeän varkauden yrityksenä ja moottorikulkuneuvon käyttövarkautena. Kaikkien kolmen teon osalta on tai on ollut vangittuna yhteensä neljä epäiltyä.

Useita rikosnimikkeitä

Lisäksi asiakokonaisuudessa on ollut lisäksi kiinniotettuna tai pidätettynä viisi muuta henkilöä, joita epäillään muun muassa törkeästä kätkemisrikoksesta, kätkemisrikoksesta, kätkemisrikkomuksesta ja huumausainerikoksista.

Tutkinnan yhteydessä on löytynyt muun muassa anastettua omaisuutta, joka liittyy Turun Tilhenkadulla tapahtuneisiin varkausrikoksiin, jotka on tehty kesäkuussa remontin alla olleisiin asuntoihin. Lisäksi kokonaisuuteen lukeutuu elokuussa anastettu arvokas sähköpolkupyörä, joka on palautettu omistajalleen.

Kemiönsaarella 4. syyskuuta paikallisesti huomiota herättänyt poliisioperaatio liittyi asiakokonaisuuden tutkintaan.