SEURAKUNTAKOLUMNI. “Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa…”, laulan muun kirkkokansan kanssa. Kuulostelen laulua ympärilläni ja mietin, että kirkkoväki yhtyy lauluun tänään jotenkin eri tavalla kuin ennen. “Milloin murheet heitä kohtaa, niiden alla Herra johtaa, ilon, lohdun antaa heille, uuden voiman uupuneille.”
Väistämättä mieleen tulee viime päivien lehtiotsikot: koronavirus etenee maailmalla, lentoyhtiöt peruu lentojaan, kouluja suljetaan ja maat sulkevat rajojaan. Meitä on muistutettu hyvästä käsihygieniasta ja oikeanlaisesta yskimisestä. Tilaisuuksia on peruttu meillä seurakunnassa ja monenlaista ohjeistusta annettu. Laulun lomassa katselen ympärilleni ja havaitsen, että täällä kirkossakin ihmiset ovat huomioineet ohjeistukset ja valinneet itselleen paikat entistä väljemmin. Hymähdän huomiolle, sillä eihän tämä meille suomalaisille ole koskaan vaikeaa ollutkaan.
Jään miettimään turvaa, mistä tutussa lasten virressä lauletaan. Mietin omaa turvaa, missä turvani lopulta on? Viime päivien uutiset ovat järkyttäneet ja herätelleet meitä jokaista. Miten suhtaudun kaikkeen? Annanko pelolle vallan, annanko pelkoni ohjata elämää?
Muistan muuan viisaan joskus todenneen, että kysymys turvasta on oikeastaan kysymys rakkaudesta. Rakastettuna oleminen kun tarkoittaa sitä, ettei ihminen olekaan enää oman elämänsä ainoa turva. Rakkaus on sitä, että tiedän olevani elämäni aikana niin kannettu, ettei minun tarvitse itse kantaa itseäni.
Katselen pari penkkiriviä edellä istuvaa lasta. Lapsi istuu lähellä isän vahvaa olemusta välillä isän kasvoja etsien. Isä katsahtaa takaisin. Lapsen luottavainen katse jää puhuttelemaan.
Turva ja luottamus. Ja rakkaus. Näistä kai tässä uskossa on kysymys. Minua rakastetaan, en siis olekaan oman elämäni ainoa turva. Isän kädet kantavat. Näiden vahvojen käsien turvassa voin levätä ja luottaa, että nämä kädet kantavat. Istun penkillä, lämpö leviää ylleni. Koen samaa luottamusta kuin lapsena.
“Käyköön myöten taikka vastaan, eipä Isä hylkää lastaan. Herra ohjaa
parhaaksemme, kaikki vaiheet päiviemme.” On lähdön aika. Huomaan, että isä ja lapsi hymyilevät toisilleen.
Pappi lähettää kirkkoväen kotiin tuttujen lähettämissanojen myötä: ”Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten.” “Mene rauhassa.” Niin, nämä sanat se Jeesuskin sanoi aikanaan naiselle, joka oli saanut terveytensä takaisin koskemalla vain Jeesuksen viitan liepeitä. Samaa rauhaa saan kokea itsekin.
Päivi Rönnblad
diakoni
Taivassalon seurakunta
Kustavin seurakunta
