KOLUMNI. Joskus aikoinaan oli jokaisessa kylässä oma pankki, posti, koulu, neuvola ja kirjasto. Sittemmin muutettiin kaupunkeihin ja jokaisessa lähiössä odotettiin saavan noita samoja palveluita. Sitten tuli digitalisaatio ja vei palvelut nettiin. Jotain kuitenkin vielä jäi, mutta kuntien ikuinen rahapula alkoi haastaa loppuja palveluita.
Päättäjien suusta alkoi kuulua sanoja strategia, keskittäminen, integraatio, hoitoketju ja rakenteellinen uudistus. Sanoja, joiden takana on usein hienoja suunnitelmia, mutta jotka yleensä kaupunkilaisille tuntuivat näyttäytyvän leikkauksina ja heikennyksinä.
Ei olekaan ihan helppo yhtälö saada kuntatalouden alijäämää ja palvelutarpeen kasvua sopimaan samaan lauseeseen saati päätökseen. Siksi palvelujen ja palvelurakenteen uudistaminen lienee ainoa avain onneen. Samalla joudumme punnitsemaan myös sitä, mikä on todella tärkeää ja mikä toisarvoista. Ja tämä ei koske niinkään itse palveluita vaan esimerkiksi etäisyyksiä, kokonaisuuksia ja vanhoja totuttuja tapoja.
Onko tärkeämpää päästä palveluihin lähellä vai nopeasti ja helposti? Onko kaukana se, mikä on kartalla kaukana vai se, johon on hankala päästä? Voisiko uusi kuitenkin toimia paremmin kuin vanha?
Sote-palvelut kaipaavat kipeästi uudistamista, sitä rakenteellista uudistusta. Terveyskeskuksiin riittää asiakkaita, mutta ei lääkäreitä. Erikoissairaanhoidossa osataan tehdä hienoja parantavia temppuja, mutta ilman kunnollista kuntoutusta temppujen teho jää puolitiehen. Mielenterveyden ongelmat kriisiytyvät kun elämän haasteisiin ei pystytä tarttumaan jo ensimmäisellä hätähuudolla. Ja vanhukset kaipaavat auttavia käsiä, mutta työ on tekijäänsä vailla.
Tähän ollaan onneksi nyt havahduttu ja palveluita on lähdetty kehittämään ihmisten tarpeista ja toki myös kuntien taloustilanteen ajamina. Meille päättäjille on tulossa eteen ehdotuksia etävastaanotoista, uudenlaisista hoitoketjuista, terveysasemaverkon tiivistämisestä, matalankynnyksen palveluista ja palvelujen priorisoinneista. Osaammeko valita niistä ne, joilla pystymme turvaamaan palvelut? Osaammeko nähdä yli huomisen päivän siihen, että uusi toiminta ei olekaan leikkaus nykyisestä vaan uusi tapa tehdä asioita paremmin ja ehkä tehokkaammin?
Rohkeutta se meiltä vaatii, mutta myös uskoa uudistamiseen. Usein sanotaan, että vanhassa vara parempi, mutta kun vara on loppu niin olisiko uudessa kuitenkin? Emme pysty enää rakentamaan uusia lähipalveluja kuten ennen, mutta pyritään kuitenkin rakentamaan palveluja, jotka ovat ihmisten tarvetta lähellä.
Piia Elo, VTM
SDP:n valtuustoryhmän pj.
