KOLUMNI. Tätä kirjoittaessani on syksy juuri vaihtunut talveen. Olemme laskeutumassa vuoden pimeimpään aikaan, jolloin pieninkin valonsäde on ilon ja juhlan aihe. Kun nyt tänä kauniina viikonlopun päivänä katson ulos, näen valoa. Maassa on lunta ja liian pitkään jatkunut harmaus on ainakin hetkeksi poissa.
Kuntiemme taloutta harmaus varjostaa kuitenkin yhä. Monessa Suomen kunnassa päädyttiin tuloveroprosentin korotukseen, jotta heikkoa taloutta saataisiin edes hieman tasapainotettua. Vaikka kassat kumisevat tyhjyyttään, on meillä silti yhä vahva halu kehittää kunnallisia palveluja ja pyrkiä edistämään kuntalaisten hyvinvointia.
Olemme jo pitkään eläneet tiukkoja kuntatalouden aikoja. Palveluita ei ole ainoastaan haluttu kehittää, niitä on ollut pakko kehittää. Jatkuvasti niukkenevilla resursseilla pitää pystyä turvaamaan kuntalaisten edellytykset hyvinvointiin.
Kun resurssit ovat niukat, tarvitaan entistä enemmän yhteistä tahtoa ja näkemystä siitä, miten palveluja tulisi kehittää. Tilaa ei ole populismille ja siltarumpupolitiikalle, kun käsissä on rapistuvia rakennuksia ja vanhenevia kuntalaisia.
Ymmärrettävästi siltarumpuja halutaan rakentaa silloinkin, kun niihin ei olisi varaa. Monet seutumme kunnat koostuvat kylistä, jotka ovat hajallaan eri puolilla kuntaa. Niiden asukkaat ovat yhtä lailla kuntalaisia, kuin keskustaajamassa asuvatkin, ja tarvitsevat siten yhtä lailla kunnallisia palveluja elääkseen ja voidakseen hyvin.
Kaikkeen ei kuitenkaan ole enää varaa. Kuntapäättäjien on pakko tehdä vaikeita valintoja, sillä heidän vastuullaan on kuntalaisten hyvinvointi, ei ainoastaan nyt, vaan myös tulevaisuudessa. Päättäjät joutuvat pohtimaan myös sitä, miten turvaamme hyvinvoinnin kestävällä tavalla jälkipolville.
Oma kokemukseni on, että valtaosa kuntapäättäjistä pystyy keskustelemaan tämän päivän ja tulevaisuuden haasteista sivistyneesti yhteisten pöytien ääressä. Toki joukkoon mahtuu aina niitä, joille politiikan tekeminen perustuu risaamiseen ja epäluottamukseen. Uhriutuminen ja muiden syyttäminen eivät kuitenkaan kanna pitkälle silloin, kun pitää ottaa vastuuta vaikeista asioista.
Pitää myös muistaa, että poliittiselle epävakaudelle on syynsä. Yhteiskunnan keskeisten instituutioiden haastaminen on osoitus epäluottamuksesta sekä toisia ihmisiä että yhteiskuntaa kohtaan.
Olemme kuntapäättäjinä epäonnistuneet silloin, jos koulukiusatusta tai muutoin syrjään jätetystä kasvaa aikuinen, joka ei pysty kohtamaan muita ilman jatkuvaa epäilyä heidän motiiveistaan. Apua ei ole annettu silloin, kun siihen on ollut tarve.
Kuntatalouden pitkittyvällä harmaudella voi siis olla pitkäkantoisia vaikutuksia. Jos haluamme tulevaisuudessakin turvata edellytykset sivistyneelle keskustelulle ja päätöksenteolle, tulee kunnille taata riittävät resurssit palveluiden järjestämiseen. Vain riittävän laadukkailla palveluilla luomme pohjan hyvinvoinnille ja onnellisille kuntalaisille.
Liedon kunnanvaltuuston pj.
