Kulttuuriseura Walon talo Laitilassa sijaitsee vanhalla kalmistonmäellä, joten se on mitä oivallisin paikka kummitustarinoiden kertomiseen.
LAITILA. Kulttuuriseura Walo järjesti talollaan kummitusillan sunnuntaina 3. marraskuuta. Parikymmentä ihmistä kokoontui kuuntelemaan Hannu Kilpeläisen alustusta pelottavista tarinoista ja niiden perinteistä sekä jakamaan omia kummitustarinoitaan.
Walon talo on mitä oivallisin paikka kummitustarinoiden kertomiseen, sillä se sijaitsee vanhalla rauta-aikaisella kalmistonmäellä ja koska talo on iäkäs, puulattiat narisevat sopivan kummitusmaisesti…
Iltaa isännöinyt Hannu Kilpeläinen on kuullut kummitustarinoita valtavan määrän.
– Kun tein graduani nuorena opiskelijana, keräsin ortodoksista kansanperinnettä Maaningalla. Kolme vuotta tein siellä töitä ja kuulin paljon erilaisia tarinoita, kertoi Kilpeläinen.
Kummitus-, noita- tai muut yliluonnolliset tarinat voidaan jakaa kahteen kategoriaan; omakohtaiset kokemukset ja muualta kuullut.
– Omakohtaiset, eli memoraatit, ovat tietenkin todistusarvoltaan vahvempia. Muualta kuullut, uskomukset, ovat nimensä mukaisesti uskomuksia.
Vanhoja leskinaisia leimattiin noidiksi
Suomalaiset kummitukset ovat tarinoiden mukaan varsin hyväntahtoisia – Turun vanhan synnytyssairaalan kakkoskerroksen ”valkoinen” nainen tiettävästi vain kuljeskelee käytävällä etsien lastaan ja Louhisaaren kartanon kummitusrouva valittaa ääneen kohtaloaan, eli nälkäkuolemaansa lukkojen taakse. Tarinoiden kummitukset harvoin haluavat eläville mitään pahaa.
Toista maata olivat maaseudun noidat, jotka tehtyään liiton pirun kanssa saattoivat esimerkiksi pilata sadon ja siten saattaa koko yhteisön vaaraan. Noitaoikeudenkäyntejä käytiinkin Suomessa vielä 1800-luvun loppupuoliskolle asti.
– Noidiksi tuomitut olivat yleensä vanhoja leskinaisia, jotka olivat tavallaan syrjäytyneitä. He tekivät ruokaa ja hoitivat lapsia, mutta näitä ei laskettu siihen aikaan työnteoksi. Oletus olikin, että leskinaiset koettuaan olevansa tarpeettomia, tekivät liiton pirun kanssa, kertoi Kilpeläinen suomalaisten noitavainojen taustasta.
Maaseudulla kerrottiin myös paljon tarinoita erilaisista levottomista hengistä – näistä tarinoista on vuosien varrella muodostunut uskomukset riihitontuista, saunatontuista ja erilaisista maahisista.
Räyhähenki paiskoo esineitä
Noitatarinoiden ohella toinen tyypillinen suomalainen yliluonnollinen tarina on poltergeist eli räyhähenki. Poltergeist ei tavallisesti ole näkyvä eikä välttämättä itsessään edes kuuluva henki – mutta se aiheuttaa vahinkoa raivollaan.
– Räyhähenki on hyvin tyypillinen tarina Suomessa. Se paiskoo tavaroita, rikkoo astioita ja voi saada esimerkiksi ikkunat aukeamaan itsestään tai pöydän nousemaan ilmaan, kertoi Hannu Kilpeläinen.
Ja kerrottiinpa illan aikana ainakin yksi ”kummitustarina” liittyen Walon taloon itseensä. Pihamaalla nimittäin huomattiin jokunen vuosi sitten outoja pääkallon näköisiä sieniä. Luontotieteilijät tietenkin selittävät niiden muodon ja ulkonäön tieteellisesti, mutta paikallisten mielestä ne nousivat vanhasta kalmistosta kummittelemaan…
Marko Vuosjoki
