Silliperinnemuseo Dikselissä muisteltiin talvinuottauksen aikoja. Nykyään melko harvinainen harrastus on aikanaan ollut tärkeä paikallinen elinkeino.
HARRASTUKSET. Kaikki tietävät, että kalastus, mukaanlukien nuottaus, on ollut tärkeä elinkeino 1900-luvun Rymättylässä. Viime perjantaina 9. elokuuta Silliperinnemuseo Dikselissä muisteltiin talvinuottausta ja kerrottiin siihen liittyviä tarinoita.
Liki kolmekymmentä ihmistä oli saapunut kuulemaan ja jakamaan omia muistojaan talvinuottauksesta. Varsinaisina tarinoitsijoina olivat Heikki Saarinen, Mikko Aarnio ja Pekka Laine, mutta monet yleisöstä jakoivat omia muistojaan Dikseliin kokoontuneille kuulijoille.
Johannes Pelkonen muistutti, että nuottakalastus oli merkittävä elinkeino ihmisille, mutta tuotti myös valtavasti verotuloja kunnille.
– Nuottaus oli niin merkittävässä asemassa, että se kiinnosti valtavasti myös lehdistöä ja virkamiehiä, kertoi useita vieraita talvinuotille tuonut Pelkonen.
– 1900-luvun puolivälin tienoilla nuottaus työllisti jopa 1650 ihmistä, ja nuottauksesta on historian mukaan maksettu verotuloja jo 1500-luvulta lähtien, joten se todellakin oli merkittävä verotulo kunnille kuten Rymättylä, vahvisti Heikki Saarinen.
Silakkaa pidettiin arvokkaana
Talvinuottauksen ykköstuote oli silakka, jota saatiin taitavan nuottausryhmän nostamana jopa tuhansia kiloja. Sota-ajan aikana ja pitkään sen jälkeenkin silakkaa pidettiin myös arvokkaana kalana.
– Silakkakilo oli arvoltaan tasan markan, kun esimerkiksi ranskanleipä maksoi 25 senttiä, muistelivat tarinoitsijat silakan arvoa.
Vaikka nuottausta pidetään yleisesti raskaana, raavaiden miesten työnä, myös naiset kävivät nuotalla – etenkin sota-aikana ja heti sen jälkeen.
– Tasa-arvo ei silti täysin toteutunut, sillä pojilla nuottaikäraja oli 13 vuotta ja tytöillä 15 vuotta, kertoi Saarinen.
Saarinen, joka on tutkinut nuottaushistoriaa satojen vuosien ajalta, oli itse nuottamiehenä vuodesta 1964 vuoteen 1996. Suurimmat muutokset hän muistaa ajoittuneen 1960- ja 1970-luvuille.
– 60-luvulla otettiin käyttöön traktorin vinssit, mikä muutti nuottausta merkittävästi tehokkaammaksi. Kalojen löytäminen puolestaan helpottui 1970-luvulla, kun kaikuluotain tuli mukaan kuvioon.
– Ennen kaikuluotaimen käyttöähän nuotalla oli ”nuottakuningas”, joka päätti, mistä nuottaa vedetään, muisti Mikko Aarnio.
Vakavia onnettomuuksia yllättävän harvoin
Vanhojen tarinoiden mukaan nuottaus oli myös vaarallista. Miehiä putosi jäihin ja hukkui, mutta tarinoitsijat, jotka ovat itse olleet nuotilla 1960-luvusta lähtien, kertoivat pahoja onnettomuuksia osuneen heidän nuottakunnilleen hyvin harvoin.
– Vaikka olosuhteet olivatkin joskus todella vaikeat, vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin, muistelivat nuottataiturit.
Paljon muistelua syntyi myös nuottakuntien nimistä. Mikko Aarnio työskenteli 013-nimisellä nuotalla.
– Nuottakunnilla oli nimiä kuten konjakki, emmekä me kehdanneet nimetä nuottaa Koskenkorvaksi, nauratti Aarnio yleisöä.
013 oli nimittäin Koskenkorva-viinan tuotenumerokoodi.
Rymättylän ja lähikuntien nuottakuntia olivat muun muassa Ahne, Saituri, Pirtu, Aasla, Veto ja useita muita – joillakin hyvinkin mielikuvituksellisia nimiä, toisilla tavanomaisempia.
Marko Vuosjoki
