SEURAKUNTAKOLUMNI. Edis ja Katri voittivat ansaitusti sunnuntaina lähetetyn Tanssii tähtien kanssa -kilpailun finaalin. Kyynel pyrki silmään kilpailijoiden kehuessa kilvan opettajaparejaan ja tunteiden purkautuessa voiton ratkettua. Tämä oli ensimmäinen kausi TTK:ta, jota jännitin, myötäelin ja ihailin alusta loppuun. Myös kaksi muuta kotimaista reality-sarjaa – normaalisti seuraamieni skandidekkareiden ohella – ovat saaneet minut tänä syksynä nauliutumaan ruudun eteen kerta toisensa jälkeen, nimittäin Ensitreffit alttarilla ja Maajussille morsian -ohjelmat. Itsekin hieman ihmeissäni mietin, mikä näitä ohjelmia yhdistää. Mikä on se syy, että minä ja lukuisat muut suomalaiset haluamme seurata maajussien ja morsianehdokkaiden tutustumisriittejä, tuoreiden ensitreffit-parien yhteiselon alkutaivalta ja toisaalta Tanssii tähtien kanssa -ohjelman loistetta, treeniä, kehittymistä, onnistumisia ja pettymyksen kyyneleitä?
Uskon, että kyse on unelmista. Näillä ihmisillä on unelma – joko rakkauden löytymisestä tai tanssikilpailussa itsensä ylittämisestä. Sen lisäksi, että heillä on unelma, he käyvät myös rohkeasti noita unelmia kohti – silläkin uhalla, että koko homma voi mennä reisille, ihastukset kariutua ja askelkuviot epäonnistua. Ja kaikki tämä vieläpä julkisesti kaiken kansan edessä. Rohkeaa!
Ilman unelmia elämä on arkista rutiinia. Ilman unelmia ei ole tavoitteita, jotka nostaisivat elämän uudelle tasolle. Ilman unelmia ei ole pyrkimystä parempaan, eikä liikettä eteenpäin. Unelmien eteen täytyy tehdä työtä ja nähdä vaivaa, kuten näidenkin reality-sarjojen parien kautta saimme huomata. Toimiva parisuhde ei synny itsestään, täytyy antaa itsestään ja astua joskus mukavuusalueidensa ulkopuolelle, pitää oppia kuuntelemaan, mutta myös kertomaan omista toiveistaan ja tunteistaan. Tanssikilpailun voitto vaatii vielä enemmän konkreettista hikoilua, verta ja kyyneliä – mutta kaiken sen jaksaa, kun unelma on kirkkaana mielessä.
Unelmien ei aina välttämättä tarvitse olla henkilökohtaisia. Myös yhteisöt tarvitsevat unelmia, ihmisiä, joilla on visioita. Yhteiskunnat eivät muutu parempaan ilman joidenkin ihmisten tai ihmisryhmien unelmaa paremmasta todellisuudesta, eettisemmästä elämäntavasta tai tasa-arvoisemmasta kohtelusta. Sama pätee myös kirkkoon ja seurakuntiin. Tarvitaan uusia avauksia, uusia tapoja, uusia unelmia hengellisestä yhteisöstä, jottei jämähdetä paikalleen ja jotta tilastojen uhkakuvat jäsenmäärien laskusta eivät pääse toteutumaan. Marraskuun puolivälissä seurakuntiin valittiin uudet luottamusmiehet. Toivon, että heillä on visioita ja unelmia kirkosta ja omasta kotiseurakunnasta. Toivon, että heillä on niin vahvoja unelmia, että ne eivät kaadu päätöksenteon hitauteen tai byrokraattisen koneiston rattaisiin. Juuri heitä me tarvitsemme, ihmisiä, jotka jaksavat taistella ja tehdä työtä unelmien eteen vastoinkäymisistä huolimatta. Ilman unelmia ja rohkeutta mikään ei muutu, ei yksilöiden eikä yhteisöjen elämässä. Ja tärkeintähän ei aina ole lopputulos, vaan yhteinen jaettu matka – kuten niin monen puolisoehdokkaan tai tanssikumppanin suusta on tänä syksynä kuultu. Siis rohkeasti unelmoimaan ja ottamaan se vaikein ensiaskel tuota unelmaa kohti!
Piia Klemi, kappalainen
Naantalin seurakunta
