KOLUMNI. Palasin viime yönä matkalta Italiaan ja Unkariin. Näin La Scalan, Budan ja Pestin sekä Liedon ystävyyskunta Komaromin. Sain tavata ihania ihmisiä, kertoa suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ja kokea olevani osa eurooppalaista yhteisöä.
Toisaalta en voinut matkan aikana olla pohtimatta sitä, mihin suuntaan näissä maissa ollaan menossa. Budapestissa järjestettiin siellä ollessani mielenosoitus akateemisen yliopisto-opetuksen rajoittamista vastaan ja hyvästä syystä, sillä Unkarin nykyinen lainsäädäntö rikkoo useita EU:n perusperiaatteita ja rajoittaa sekä akateemista vapautta että kriittistä ajattelua.
Vaikka puhumme Euroopan unionista ja painotamme sen tärkeyttä talousalueena, välillä on vaikea uskoa, että näin todellisuudessa ajateltaisiin. Se mielikuva, joka suomalaisesta päivänpolitiikasta tulee, on ennemminkin rajoja sulkevaa kuin niitä avaavaa. Hallituksemme on pelastamassa Suomea ja vain Suomea.
Suomen pelastaminen on sinänsä tietenkin hyvä asia. Tavasta pyrkiä siihen voidaan olla kuitenkin montaa mieltä. Uudistuksia valmistellaan kovalla kiireellä osittain ohi hallitusohjelman sillä perusteella, että muutoin meidät kato perii. Kriittistä ajattelua ei sallita ja mediaa syytetään ajojahdista.
Historiassa on paljon esimerkkejä yhden totuuden politiikasta, jossa ”on pakko tehdä” uudistuksia ”oman kansakunnan” pelastamiseksi. Uudistusten halutaan näyttävän järjellisiltä, mutta sen sijaan ne ovat aiempaa poliittisempia. Tavoitteet ovat selvät, samoin keinot. Riitasointuja ei sallita.
Lopputulokset ovat olleet usein karmaisevia. Monet eurooppalaisenkin historian synkimmistä hetkistä ovat alkaneet ”suurten johtajien” halusta ”pelastaa omaa maa väistämättömältä tuholta”.
Parhaimpiin tuloksiin ollaan päästy, kun yhteiskuntia on kehitetty kriittisesti keskustellen, yhdessä neuvotellen. Taustalla ovat vaikuttaneet usein sellaiset periaatteet kuin vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus.
Kun koemme olevamme osa yhteiskuntaa vapaina ja tasa-arvoisina kansalaisina, pystymme luottamaan vallitsevaan politiikkaan ja myös toisiimme. Silloin menemme kaikki yhdessä eteenpäin, ei vain rikkain tai hyväosaisin osa väestöstä.
Yhteisen tekemisen henki pitäisi löytää uudestaan sekä meillä Suomessa että laajemmin Euroopassa. Tiedämme, että Suomi ei pärjää globaalissa taloudessa yksin. Eripuran ja epäluottamuksen luominen ihmisten välille on askel väärään suuntaan. Se on näköalatonta ja yksinkertaisesti äärettömän tyhmää.
Suomea tai mitään muutakaan maata ei pelasteta yhden totuuden politiikalla. Siitä on ainoastaan ja vain huonoja esimerkkejä, sekä historiankirjoissa että tämän päivän maailmassa. Olen kuitenkin optimisti ja uskon, että viimeistään tulevien eduskuntavaalien jälkeen ymmärrämme taas sivistyksen, kriittisen ajattelun, keskustelun ja yhteistyön arvon. Ja myös sen, että emme uudista yhteiskuntaamme itseämme vaan lapsiamme varten.
Minna Ylikännö, sd.
Liedon kunnanvaltuuston pj.
