Mielipide: Rintamaveteraanien kotipalvelut turvataan

MIELIPIDE. Hallituksen budjettiriihessä sovittiin, että veteraanit ansaitsevat yhdenvertaiset palvelut sotakohtalosta riippumatta. Sotainvalidien asiat on taattu sotilasvammalaissa, kun taas rintamaveteraanien palveluiden osalta tilanne ei ole ollut näin selkeä. Tämä on johtanut siihen, että valtion budjetissa veteraanien määrärahojen ja palveluiden puolesta on taisteltu vuosi toisensa jälkeen.

Uuden lainsäädännön myötä rintamaveteraaneille turvataan samat kotona asumista tukevat palvelut kuin sotainvalideille. Kotipalveluihin kuuluu esimerkiksi siivousta, ruoan kotiinkuljetusta ja sairaanhoitoa. Veteraaneja on joukossamme 12 000 ja sotainvalideja 2000. Tuen ja hoivan tarve on heidän keskuudessaan kasvava, koska veteraanien keski-ikä on jo 93 vuotta. Päätös tukee näiden tuhansien kunniakansalaistamme viimeisiä elinvuosia.

Budjettiriihessä tehty päätös on jatkoa viime syksyn päätökselle, jolloin lisäsimme veteraanien asumista tukevien palvelujen ja kuntoutuksen määrärahoja. Lainvalmistelu aloitetaan heti ja muutoksen on määrä tulla voimaan ensi vuonna. Näin voimme maksaa takaisin edes osittain sen hinnan, jonka olemme heille velkaa.

Anne-Mari Virolainen, Lieto

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri (kok.)