SEURAKUNTAKOLUMNI. Aamuvarhaisella istuessani kerrostalohuoneistomme parvekkeella, kuunnellessani läheisen kerrostalon ilmastointilaitteiden huminaa ja läheisen koulun työmaan erityispuhaltimien kohinaa muuten rauhallisessa kaupunkiympäristössä, läheisen saarnivaahteran vuosien saatossa taittuneiden oksien kertoessa minulle puuta kohdanneesta vaikeasta ajasta ennen meidän tuloamme, liikenteen melun tällä hetkellä loma-ajasta johtuen suuresti häiritsemättä, huomaan ajattelevani ihmisen elämää; sen rosoisuutta, sen moniulotteisuutta ja myös yllätyksellisyyttä.
Odotamme useimmiten jo talvella kesän tuloa ja toivomme lämmintä ja kaunista kesää, ja tietenkin erityisesti työssäkäyvät ja koululaiset odottavat virkistävää loma-aikaa. Joskus sitten vain käy niin kuin nyt tänä kesänä näyttää käyneen, ettei tullutkaan sellaista lämmintä kesää kuin toivoimme, vaan mielestämme liian kuumaa ja kuivaa, jolloin samalla kun nautimme auringonpaisteesta myös hikoilemme kohtuuttomasti ja olemme läkähtymäisillämme kuumuuteen. Joudumme toteamaan kasvien ja eläinten tekevän samoin ja saamme korjata pelloilta todennäköisesti heikon sadon, joka vuosisatoja sitten, ennen kansainvälisen kaupan mahdollisuuksia, olisi johtanut nälänhätään.
Harvoin, jos koskaan, olen kohdannut sellaista ihmistä, jolla kaikki asiat olisivat täysin hyvin ja joka eläisi täysin ja kaikin puolin onnellista ja tasapainoista elämää. Ehkä joskus hääparia vihkiessäni pääsen osalliseksi lähes tällaisesta tunteesta. Harvoin on myös niin päin, että ihmisellä kaikki asiat olisivat huonosti, ettei olisi mitään hyvää jäljellä tai mitään hyvää muisteltavaa. Ehkä jakaessani vakavasti sairastuneen kanssa hänen ahdistustaan tulevasta kuolemasta kohtaan kaikkein lähimpänä tämän puolen elämästä.
Nyt elokuun alkupuolella on hyvä jo muistella, ainakin useimpien kohdalla, kulunutta lomakautta. Toivon, että siihen on sisältynyt voittopuolisesti hyviä ja iloisia hetkiä; yhdessäolon mukavia aikoja ja myös uusia, pitkälle syksyyn kantavia elämyksiä, sekä lepoa, jota monet varmasti ovat kaivanneet. Kaikille ei kuitenkaan varmastikaan ole käynyt näin hyvin. Ihmissuhteet eivät ole onnistuneetkaan toivotulla tavalla, oma tai läheisen sairaus on yllättänyt, jopa läheisen kuolema, onnettomuus on saattanut sattua tai työsopimus katketa tai loma on jostakin syystä epäonnistunut ja katkeruus ja pettymys ovat täyttäneet elämäsi.
Pettymysten kohtaamista voi helpottaa se, että kykenet ne jollakin tavoin hyväksymään tapahtuneiksi ja elämään kuuluviksi asioiksi, vaikka toivoisitkin niiden tapahtuneen toisin ja olevan toisin. On hyvä muistaa, ettei elämä koskaan ole vain joko hyvää tai huonoa, vaan siihen kuuluu yleensä molempia puolia, kuten kesäiseen aamukahvihetkeenikin kuuluu sekä rauhaa että häiritsevää melua.
Tulevan syksyn haasteita sinun on myös hyvä lähestyä samasta näkökulmasta. Hienojen ja innostavien asioiden keskellä saatat kohdata myös vaikeampia haasteita. Molemmat kuuluvat elämään. Sellaisen elämännäkemyksen kanssa on hyvä suunnata eteenpäin. Jo vanhan testamentin aikainen Saarnaajan kirjan kirjoittaja oli pohdinnoissaan päätynyt seuraavaan tulokseen: ”Hyvänä päivänä iloitse ja pahana päivänä muista, että Jumala on antanut ne molemmat” (Saarnaaja 7:14)
Teppo Lummikko, pastori
Raision seurakunta
