Eloisaa kuvausta 1990-luvun lamasta

Laivanupotus ja Osmo Viirin (Jussi Lankoski) seura herättävät Helena Nurmeksen äidissä (Anna Heikkilä) kauan kaivatun tunteen. Kuva: Vinttiteatteri.

Vinttiteatteri: Saunan takana
Käsikirjoitus: Anu Heikkilä ja Karlo Haapiainen
Ohjaus: Anu Heikkilä
Äänisuunnittelu: Ville Aalto
Valosuunnittelu: Pinja Kokkonen
Lavastus ja puvustus: työryhmä
Rooleissa: Jussi Lankoski, Sanna-Mari Metsi ja Anna Heikkilä

TEATTERIARVIO. Paattislainen Vinttiteatteri juhlistaa viidettä toimintavuottaan Saunan takana-esityksellä, jonka viime lauantaina startannut esityskausi on käynnissä 8. syyskuuta asti. Saunan takana on riipivä mutta humoristinen tulkinta 1990-luvun lamasta ja sen ihmiskohtaloista.

Teatterin perustajiin kuuluvan Anu Heikkilän ja Karlo Haapiaisen yhteiskäsikirjoitus sekoittelee mutkitta useampaa teatterin tyylilajia. Saunan takana on komedia ajankuvaukseen sopivilla tragedian mausteilla. Jotkin kohtaukset saavat absurdeja mittasuhteita kuten yhteiskunnalliseen satiiriin kuuluu.

Saunan takana kietoutuu neljän henkilöhahmon kohtaloihin, joista päällimmäisenä on Jussi Lankosken esittämän Osmo Viirin tarina. Lähes hysteerisen Osmon käsittämättömät terveysongelmat saavat hänet palaamaan yhä uudestaan terveysneuvoja Helena Nurmeksen klinikalle. Erikoisia hoitomuotoja hyödyntävän Nurmeksen roolin tekee ilmeikäs Sanna-Mari Metsi. Anna Heikkilän näyttelemien roolihahmojen tarinat jäävät pintapuolisemmiksi. Heikkilän vähäeleisessä ilmaisussa on kuitenkin kiehtovaa vastapainoa Lankosken ja Metsin räiskyville hahmoille.

Kaikki kolme näyttelijää ovat hahmoissaan psykologisesti uskottavia. Jokainen katsoja, joka muistaa jotakin 1990-luvusta, voi samaistua jollain tasolla roolihenkilöiden sielunelämään.

Esityspaikkana 1930-luvulta peräisin olevan kivinavetan vintti soveltuu mainiosti näytelmän estradiksi. Intiimi ja viihtyisä tila tuo näyttelijät lähelle katsojiaan.

Vinttiteatterin aikaisemmat produktiot ovat sijoittuneet toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, johon 1990-luvun lama-aika tuo luonnollisen jatkumon. Niin kuin käsikirjoittaja–ohjaaja Anu Heikkilä käsiohjelmassa toteaa, ihminen on peruspiirteiltään samanlainen iloineen ja suruineen oli vuosi sitten 1944, 1995 tai 2018.

Kokonaisuutta ryydittävät tutut kotimaiset iskelmäkappaleet useammalta vuosikymmeneltä. Ja kuullaan esityksessä myös yksi tuoreempi kenties näytelmää varten sävelletty ja sanoitettu kappale Sanna-Mari Metsiltä.

Katariina Mäkinen-Önsoy