Paraislainen Lundellin perhe pakkaa lokakuussa autoonsa paitsi itsensä myös kuusi pyörätuolia – molemmille pojille arki-, peli- ja varatuolit. Tavoitteena on tuoda Suomeen menestystä sähköpyörätuolijalkapallon Mestarien liigasta.
PARAINEN. Kun Erik ja Ewa Lundell saivat esikoisensa reilut 14 vuotta sitten, he eivät tienneet pyörätuoliin sidotun elämän haasteista käytännössä mitään. Tällä hetkellä paraislainen pariskunta valmistautuu – kahden poikansa Alexin ja Aaronin kanssa – sähköpyörätuolein pelattavan jalkapallon Euroopan valloitukseen Tanskassa lokakuussa järjestettävän Mestarien liigan osaturnauksessa.
Suomen Palloliiton arvokkain vuotuinen Captain’s Ball -gaala palkitsi viime marraskuussa ErikLundellin koko valtakunnan Vuoden Grassroot -valmentajana. Perusteluissa todettiin muun muassa Erikin haluavan mahdollistaa jalkapallon pelaamisen kaikille. Miten tähän pisteeseen on tultu?
Kun Alex syntyi vuonna 2004, alkoi pitkään jatkuneet tutkimukset. Lopulta puolentoistavuoden ikäisenä hänelle diagnosoitiin spinaalinen lihasatrofia tyyppi 2, joka tarkoittaa selkäydinperäistä lihassurkastumaa. Myös viisi vuotta myöhemmin syntynyt Aaron sai saman diagnoosin. Omaishoitajana toimiva äiti Ewa kertoo taudin olevan vain lihaksiin liittyvää.
– Ihmiset eivät aina ymmärrä, että pyörätuolissa oleminen ei tarkoita älyllistä vammaa. Molemmat poikamme käyvät ihan normaalia koulua, he vain tekevät sen sähköpyörätuolista käsin, hän kertoo.
Isä Erik käy päivätöissä K-Supermarketin myymäläpäällikkönä. Työnteko, poikien sähkärifutisjoukkueen valmentaminen, ja vaimon tukeminen lasten kanssa jättää joskus yöunet aika vähälle. Joinakin öinä poikia tarvitsee kääntää jopa neljästi kyljeltä toiselle. Erikin tai Ewan kasvoilta ei kuitenkaan paista väsymys.
– Ihminen tottuu kaikkeen, hymyilevä isä sanoo.
– Me haluamme tehdä lastemme kanssa mahdollisimman normaaleja asioita, äiti jatkaa.
Sähkärifutiksessa Suomen huipulle
Erikin intohimo jalkapalloon sai koko perheen lähtemään mukaan sähköpyörätuolijalkapallon pariin. Alkuun pelkkä harjoitteleminen oli raskasta, ei pelkästään vanhemmille, vaan myös pojille, koska harrastajia oli Suomessa niin vähän.
– Me harjoittelimme joka toinen viikko Helsingissä ja joka toinen viikko Turussa. Talvisin oli välillä pojille todella raskasta, kun ensin istuttiin sunnuntaina kaksi tuntia autossa, sitten harjoiteltiin kaksi tuntia, ja sama kaksi tuntia ajettiin takaisin kotiin, Erik avaa kilometrejä tien päällä.
Pienin askelin harrastajia alkoi tulla lisää, ja nykyään perheessä kannetaan FC Interin värejä. Se on äidin mielestä ainoastaan hyvä juttu.
– Kyllä se on näille pojille tärkeää kantaa sitä samaa logoa paidassaan, mitä Veikkausliigassa pelaavat pelaajat. Me olemme samaa porukkaa, ja esimerkiksi yhteiset aamiaiset Veritas Stadionilla Interin edustusjoukkueen kanssa ovat todella isoja asioita.
Lokakuussa Tanskaan
Menestystäkin on matkan varrella tullut. FC Interin Powerchair on hallinnut suomalaista sähköpyörätuolijalkapalloa, ja nyt on edessä suurin mahdollinen tulikaste. Joukkue matkustaa lokakuussa Tanskaan pelaamaan Mestarien liigaa. Ihan helppoa ei matkanteko kuitenkaan ole.
– Lentoyhtiöillä on rajoituksia, kuinka suuria tavaroita ruumaan saa laittaa. Kaikkiin koneisiin ei sähköpyörätuolilla ole asiaa. Nytkin otamme mukaan arki-, peli- ja varatuolit, joten olemme valinneet ajaa Tanskaan, Erik avaa suunnitelmia.
Paljon joutuu arjessa ja harrastuksissa tekemään kompromisseja, kun perheessä on jatkuva tarve sähköpyörätuoleille. Lundellin perheessä vaikeudet on tehty ratkaistaviksi. Onnellisuus ei tule normaaliudesta, se tulee yhdessä tekemisestä.
Teksti: Mikko Seppälä
