KOLUMNI. Luottamus toisiin ihmisiin on välttämätöntä, jotta pystymme toimimaan yhdessä jokapäiväisessä arjessamme. Ilman luottamusta monet asiat olisivat vaikeita tai jopa mahdottomia hoitaa. Joutuisimme tekemään lukemattomia kirjallisia sopimuksia ja aikamme menisi lähinnä juristien kanssa neuvotellessa.
Yhteiskuntamme on monessa suhteessa monimutkaistunut, mikä on lisännyt tarvetta erilaisille sopimuksille. Pystymme hallitsemaan tietyn, kohtuullisen pienen määrän ihmissuhteita ilman kimurantteja kontrahteja. Kun puhutaan kunnista, kaupungeista ja yhteiskunnista, luottamuksen syntyminen edellyttää lakeja, sääntöjä ja yhteisesti hyväksytysti katsottuja käyttäytymismalleja.
Uusiin ihmisiin tutustuminen on sitä helpompaa, mitä todennäköisemmin hän on tottunut noudattamaan näitä samoja yhteisiä sääntöjä ja normeja. Meillä on silloin olemassa valmiiksi tietynlaisia odotuksia siitä, miten vastaan tuleva, meille ennestään outo henkilö, käyttäytyy tietyissä tilanteissa. Näin on etenkin silloin, kun puhutaan viranomaisista, joiden toimintaa suhteessa kansalaisiin ja kuntalaisiin ohjaavat lait.
Otetaan esimerkiksi poliisi. Suomessa poliisiin luotetaan erittäin paljon. Eurooppalaisessa tutkimuksessa Suomi oli vuonna 2016 selvä ykkönen luottamuksessa poliisiin jättäen taakseen myös muut Pohjoismaat. Toisesta ääripäästä löytyvät Venäjä, Puola, Tsekki ja Slovakia. Siinä missä epäluottamuksen korkea määrä entisissä kommunistissa valtioissa kertoo heidän historiastaan, luottamuksen korkea määrä pohjoismaissa kertoo kyvystämme rakentaa luottamusta kansalaisten ja viranomaisten välille.
Viimeaikaiset tapahtumat eivät kuitenkaan ole omiaan pitämään yllä korkeaa luottamusta. Johtavia virkamiehiä niin poliisissa kuin muissa viranomaisissa on asetettu virkarikossyytteeseen tai heitä epäillään oman asemansa väärinkäytöstä. Meitäkin läheltä löytyy valitettava tapaus, jossa kaikkein heikommassa olevat yhteiskuntamme jäsenet, suojelua tarvitsevat lapset, ovat vuosikausia joutuneet kärsimään viranomaisvallan väärinkäytöstä.
Nämä väärinkäytökset eivät välttämättä johda toimenpiteisiin, vaikka niistä tiedettäisiin. Keiden niihin sitten pitäisi puuttua, jos oman organisaation sisältä ei siihen löydy halua tai uskallusta? Vastaus on hyvin yksinkertainen, luottamushenkilöiden. Kuntalaiset ovat vaaleissa antaneet meille tehtävän hoitaa yhteisiä asioita ja se tarkoittaa myös ongelmiin ja väärinkäytöksiin puuttumista.
Me kuntapäättäjät emme voi sälyttää vastuuta millekään muulle taholle. Emme voi mennä valvonnasta vastuussa olevien viranomaisten selän taakse, koska päätämme viime kädessä myös heidän resursseistaan ja toimintaa ohjaavista laeista ja säännöistä.
Mikä on siis vastaus otsikon kysymykseen? Sanoisin, että yleensä virkamieheen voi ja pitääkin voida luottaa. Meidän pitää pystyä luottamaan siihen, että virkamiehet toimivat virkavastuulla ja että heidänkin tavoitteenaan on rakentaa luottamusta, ei rikkoa sitä.
Toisaalta yhtä tärkeä, jollei tärkeämpi kysymys on, voiko poliittiseen päättäjään luottaa? Jo sanasta luottamushenkilö voi päätellä, että meillä kuntapäättäjillä on suuri vastuu, mitä tulee luottamuksen ylläpitämiseen. Ja meidän pitää pystyä ylläpitämään sitä ennen kaikkea kuntalaisten ja virkamiesten välillä.
Minna Ylikännö
Liedon kunnanvaltuuston pj.
