TAPAHTUMAT. Raisiolainen tanssiseura Lavahirmut Ry järjesti Lavatanssi Cupin 2. osakilpailun Kerttulan liikuntahallissa lauantaina 10. maaliskuuta. Kilpailusarjoihin kuului avoin sarja, uudet kisaajat, nuorikot, seniorit ja 100-sarja. Tässä Seutusanomien valokuvaajaharjoittelija Kiia Siilinin tekemä kuvareportaasi.
Raisiolainen Merja Filpus toimi kisojen juontajana ensimmäistä kertaa.
– Jännitti koska en ole koskaan ennen tehnyt juontajan työtä, mutta itseasiassa se oli aika hauskaa ja olin aika lailla oma itseni, sanoo Filpus.
– Molemmissa tanssin lajeissa kisattiin ensin semifinaalit jossa sitten parit sijoitettiin C, B ja A -finaaleihin. Päivä sujui mallikkaasti, pysyttiin aikataulussa ja kaikki sujui oikein hyvin. Kisojen järjestelyt aloitettiin viime vuoden puolella marraskuussa ja yhdistyksen hallitus on kokoontunut noin 6-7 kertaa ennen kisoja, kertoo Merja yhdessä tuomarina toimivan miehensä Kari Filpuksen kanssa.
Kiia Siilin